"En ole voinut erehtyä. Oi, Hazel, oletko varma, että hän on kuollut?
Eikö tässä voi olla mitään erehdystä?"
"Pelkään, että ei, rakas ystävä", vastasi Hazel surullisesti. "Soisin voivani luulla sinun erehtyneen, mutta nyt juolahtaa mieleeni monen monta pientä todistavaa seikkaa, jotka eivät merkinneet minulle mitään niin kauan kuin luulin, että hän oli John Caldwell Lontoosta. Hän sanoi syntyneensä Afrikassa ja saaneensa kasvatuksensa Ranskassa."
"Niin, se on totta", jupisi Jane Porter alakuloisesti.
"Ensimmäinen perämies, joka tarkasti hänen matkakapineensa, ei löytänyt mitään, josta olisi käynyt selville, että hän oli John Caldwell Lontoosta. Miltei kaikki hänen tavaransa olivat valmistetut tai ostetut Pariisissa. Kaikki, missä oli hänen alkukirjaimensa, oli merkitty joko pelkällä T:llä tai kirjaimilla J. C. T. Ajattelimme, että hän matkusti incognito kahdella ensimmäisellä nimellään — J. C. olisi tarkoittanut John Caldwellia."
"Apinain Tarzan otti itselleen nimen Jean C. Tarzan", sanoi Jane yhtä elottoman yksitoikkoisesti. "Ja hän on kuollut! Oi Hazel, se on kauheaa! Hän kuoli yksinään tähän hirveään valtamereen! On uskomatonta, että se urhea sydän on lakannut sykkimästä — että nuo mahtavat lihakset ovat iäksi jäykistyneet ja kylmenneet! Että hän, joka oli elämän, terveyden ja miehuudenvoiman perikuva, nyt on limaisten, matelevien elukkain saaliina, että…" Mutta hän ei voinut jatkaa ja hiukan voihkaisten hän kätki kasvonsa käsiinsä ja vaipui nyyhkyttäen lattialle.
Päiväkausia oli neiti Porter sairaana eikä halunnut nähdä ketään muita kuin Hazelin ja uskollisen Esmeraldan. Kun hän vihdoin tuli kannelle, hämmästyivät kaikki surullisesta muutoksesta, joka oli hänessä tapahtunut. Hän ei enää ollut reipas, eloisa ameriikkalainen kaunotar, joka oli tenhonnut ja riemastuttanut kaikkia ympärillään. Sensijaan hän oli hyvin tyyni ja alakuloinen tyttönen, kasvoilla toivoton kaihonilme, jonka syyn vain Hazel Strong tajusi.
Koko seurue teki kaikkensa ilahduttaakseen ja huvittaakseen häntä, mutta tuloksetta. Silloin tällöin sai lystikäs loordi Tennington viekoitelluksi vaisun hymyn hänen huulilleen, mutta enimmäkseen hän istui silmät avoinna ja tuijotti ulos merelle.
Jane Porterin sairauden mukana kohtasi huvialusta onnettomuus toisensa jälkeen. Ensiksi särkyi yksi koneista ja he olivat kaksi päivää tuuliajolla, sillävälin kun vika tilapäisesti korjattiin. Sitten iski heihin äkillinen tuulenpyörre, joka pyyhkäisi kannelta mereen melkein kaikki, mikä oli irrallista. Myöhemmin joutui kaksi merimiestä tappeluun keulakannella sillä seurauksella, että toinen sai pahan puukoniskun ja toinen oli pantava rautoihin. Onnettomuuksien huipuksi putosi toinen perämies mereen ja hukkui ennenkuin hänelle ehdittiin avuksi. Huvialus risteili paikalla kymmenen tuntia, mutta mitään merkkiä ei miehestä nähty, sen jälkeen kun hän, oli kannelta mereen molskahtanut.
Jokainen laivan miehistöstä ja kaikki vieraat olivat synkkiä ja alakuloisia näiden toisiaan seuraavien onnettomuuksien jälkeen. Kaikki pelkäsivät, että jotakin pahempaa oli tulossa, ja näin oli varsinkin merimiesten laita, he kun muistelivat kaikenlaisia matkan alkupuolella sattuneita enteitä ja varoituksia, jotka he nyt saattoivat selvästi huomata jonkun tulossa olevan kauhean murhenäytelmän airuiksi.
Eikä pahan ilman lintujen tarvinnutkaan kauan odottaa. Toisena yönä perämiehen hukkumisen jälkeen tärähti laiva äkkiä perästä keulaan asti. Kello yhdeltä aamulla tuntui kauhea sysäys, joka suisti uinailevat vieraat ja miehistön hyteistään ja lavereiltaan. Valtava vavahtelu tärisytti heikkoa alusta, se oli kovin kallistunut oikealle; koneet pysähtyivät. Muutaman minuutin riippui se siten neljänkymmenen viiden asteen kulmassa, — sitten se vaipui vihaisella mäiskähdyksellä takaisin mereen ja ojentausi.