Heti hyökkäsivät miehet kannelle, naiset kintereillä. Vaikka yö oli pilvinen, oli vähän tuulta, eikä ollut niin pimeä, ettei olisi voitu eroittaa mustaa röykkiötä, joka vähän matkaa laivan vasemmasta kupeesta ajelehti matalalla vedessä.
"Laivahylky", selitti vartiovuorolla oleva perämies lyhyesti.
Samassa riensi koneenkäyttäjä kannelle kapteenia etsimään.
"Paikka, jonka panimme silinterin päähän, on singahtanut pois", toimitti hän, "ja laiva vuotaa kovin vasemmalta, keulan puolelta".
Hetkistä myöhemmin ryntäsi muuan merimies kannelle. "Herra Jumala!" huusi hän. "Aluksen koko kirottu pohja on revennyt. Se ei voi pysyä veden päällä kahtakymmentä minuuttia."
"Älkää soittako suutanne!" ärjäisi Tennington; "menkööt naiset, alas ja ottakoot tavaroitaan mukaansa. Ehkei se ole niin vaarallista, mutta kenties meidän täytyy astua veneisiin. Parasta olla varuillaan. Lähtekää heti, olkaa hyvät. Ja kapteeni Jerrold, lähettäkäähän joku kykenevä mies alas ottamaan selkoa vamman suuruudesta. Sillä välin kehoittaisin teitä varustamaan veneet ruokavaroilla."
Omistajan tyyni, matala ääni rauhoitti suuressa määrin koko seuruetta, ja tuossa tuokiossa puuhasivat kaikki niiden velvollisuuksien täyttämisessä, joihin hän oli heitä kehoittanut. Kun naiset palasivat kannelle, olivat veneet nopeasti laitetut valmiiksi, ja hetkistä myöhemmin palasi alasmennyt perämies antamaan selostuksensa. Mutta hänen mielipidettään tuskin tarvittiin vakuuttamaan kerääntyneelle mies- ja naisryhmälle, että Lady Alicen loppu oli käsissä.
"No niin?" virkkoi kapteeni, kun perämies epäröitsi.
"En halua säikähdyttää naisia, kapteeni", vastasi tämä, "mutta minun käsittääkseni alus pysyy veden päällä tuskin kymmentä minuuttia. Siinä on repeämä, josta voisi ajaa sisälle lehmän, kapteeni."
Lady Alice oli nopeasti vajonnut keulasta päin viiden minuutin ajan. Sen perä oli jo korkealla ilmassa ja jalansija oli käynyt perin täpäräksi. Sillä oli neljä venettä, ja kaikki täytettiin ja laskettiin turvallisesti. Kun he nopein aironvedoin soutivat pieneltä haaksirikkoutuneelta alukselta, katsahti Jane Porter vielä kerran jälkeensä. Juuri silloin kuului kova jymähdys ja laivan sisus rytisi ja paukkui turmiota ennustavasti. Sen koneisto oli murtautunut irti ja syöksyi keulaa kohti riuhtaisten väliseiniä ja laipioita mennessään. Perä kohosi nopeasti heidän yläpuolellaan. Hetkiseksi näkyi laiva pysähtyvän siihen — kohtisuorana valtameren povesta kohoavaksi keilaksi, ja sitten se sukelsi nopeasti pää edellä aaltoihin.