Kun Rokoff ei ollut laivalla, voisi hän ehkä tarjoamalla laivan vartijoille suuren palkinnon saada heidät viemään hänet lähimpään sivistysmaan satamaan. Asia oli yrittämisen arvoinen — jos hän kykeni saavuttamaan laivan.
Virta vei häntä vinhasti jokea alas, ja hän huomasi voivansa vain äärimmäisillä ponnistuksilla ohjata kömpelön aluksensa Kincaidin läheisyyteen. Päätettyään lähteä laivaan hän katseli nyt sinne saadakseen apua, mutta hänen hämmästyksekseen kannet näyttivät olevan tyhjät, eikä hän nähnyt mitään elonmerkkiä koko laivalla.
Kanootti tuli yhä lähemmäksi laivan keulalaitaa, eikä sieltä vieläkään kuulunut tähystäjän huutoa. Hetkeä myöhemmin Jane huomasi joutuvansa kiitämään laivan ohi, ja jollei silloin aluksesta laskettaisi venettä häntä pelastamaan, kuljettaisi virta ja laskuvesi hänet kauas merelle.
Nuori nainen huusi kovalla äänellä apua, mutta ei saanut muuta vastausta kuin jonkun villipedon kimeän kiljaisun viidakon verhoamalta rannalta. Hän meloi kiivaasti airollaan, koettaen saada aluksensa höyrylaivan sivulle.
Vähän aikaa näytti siltä että hän menisi maalinsa ohi vain muutaman jalan päästä, mutta viime hetkellä kanootti käännähti höyrylaivan keulalaidan alle, ja Jane sai juuri ja juuri ankkuriketjun käteensä.
Hän piti urheasti kiinni raskaista rautarenkaista ja oli vähällä lennähtää kanootista, jota virta painoi eteenpäin. Hän näki jonkun matkan päässä nuoraportaat riippumassa laivan sivulla. Näytti aivan mahdottomalta päästää ankkuriketju ja tarrautua nuoraportaisiin kanootin kiitäessä niiden ohi, mutta ankkuriköydestä kiinnipiteleminen näytti myöskin hyödyttömältä.
Lopuksi hänen katseensa osui köyteen kanootin keulassa. Kun hän oli kiinnittänyt sen toisen pään ankkuriketjuun, onnistui hänen laskea kanoottia hitaasti eteenpäin, kunnes se oli aivan nuoraportaiden alla. Hetkeä myöhemmin oli hän pyssy olalla kiivennyt turvallisesti autiolle laivankannelle.
Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli tutkia laiva, ja sen hän tekikin pyssy valmiina, jos ehkä kohtaisi jonkun paha-aikeisen ihmisen. Hän huomasi pian, miksi laiva oli näennäisesti autio, sillä hän tapasi keulakannen alla merimiehet, jotka ilmeisesti oli jätetty laivaa vartioimaan, juopuneina ja täydessä unessa.
Hän kapusi inhosta väristen ylös ja kytki parhaansa mukaan luukun nukkuvien vartijoiden yläpuolelta. Sitten hän lähti laivan keittiöön hakemaan ruokaa ja sammutettuaan nälkänsä asettui kannelle päättäen, ettei kukaan tulisi Kincaidille suostumatta ensin hänen vaatimuksiinsa.
Kokonaiseen tuntiin ei joella näkynyt mitään, mikä olisi aiheuttanut hänessä levottomuutta; mutta sitten hän näki, että joen yläjuoksun mutkasta ilmestyi kanootti, jossa istui yksinäinen mies. Se ei ollut tullut paljon likemmäksi, kun hän tunsi tulijan Rokoffiksi. Yrittäessään laivaan näki venäläinen pyssyn ojennettuna vastaansa.