Hänen ruumiinsa laahautui pedon limaisen ruumiin vieressä, ja hän koetti iskeä kiviveitsensä krokotiilin lujaan haarniskaan, kun se vei häntä kolkkoa pesäänsä kohti.
Hänen ponnistuksensa vain lisäsivät matelijan vauhtia, ja juuri kun apinamies tunsi kestävyytensä loppuvan, huomasi hän laahattavan itseään mutapohjalla, ja hänen sieraimensa kohosivat vedenpinnan yli. Kaikki oli hänen ympärillään sysimustaa ja haudanhiljaista.
Hetken ajan Apinain Tarzan makasi henkeään haukkoen limaisella, pahalta haisevalla alustalla, johon eläin oli hänet kuljettanut. Hän saattoi tuntea aivan vieressään eläimen nahan kylmien, kovien luulevyjen nousevan ja laskevan, ikäänkuin matelija olisi kouristuksen tapaisesti koettanut vetää henkeään.
Ihminen ja eläin makasivat siten useita minuutteja. Sen jälkeen pedon jättiläisruumis vääntyi äkkiä kuin suonenvedossa, värähti ja jäykistyi, jolloin Tarzan joutui polvilleen krokotiilin viereen. Hän huomasi äärettömäksi hämmästyksekseen, että peto oli kuollut. Ohut veitsi oli osunut arkaan kohtaan luun panssarissa.
Kompuroiden pystyyn Tarzan haparoi pitkin haisevaa, liejuista luolaa. Hän huomasi olevansa vankina maanalaisessa kammiossa, joka oli niin suuri, että siihen olisi mahtunut ainakin tusina sellaisia mahtavia eläimiä kuin se, joka oli laahannut hänet sinne.
Hän oivalsi olevansa krokotiilin salaisessa pesässä kaukana joenrannan alla, ja epäilemättä ainoa tie sinne ja sieltä kulki sen vedenalaisen aukon kautta, josta peto oli tuonut hänet.
Hänen ensi ajatuksensa koski tietysti pakoa, mutta hänestä näytti kovin mahdottomalta löytää tietä joen pinnalle ja sitten rantaan. Luolaan johtavassa käytävässä saattoi olla käänteitä ja mutkia, ja sitten oli eniten pelättävissä, että hän kohtaisi matkallaan jonkun toisen luolan limaisista asujamista.
Ja jos hän pääsisikin turvallisesti joelle, oli vielä tarjolla vaara, että hänen kimppuunsa hyökättäisiin, ennenkuin hän pääsisi vahingoittumatta maihin. Mutta ei ollut muuta keinoa, joten Apinain Tarzan veti keuhkoihinsa luolan ummehtunutta ja haisevaa ilmaa ja sukelsi mustaan veden täyttämään käytävään, jota hän ei voinut nähdä, — hän oli keksinyt sen käsin ja jaloin tunnustelemalla.
Sääri, joka oli ollut krokotiilin leuoissa, oli kovin raadeltu, mutta luu ei ollut murtunut eivätkä lihakset ja jänteet olleet niin loukkaantuneet, ettei jalkaa olisi voinut käyttää. Se tuotti Tarzanille kiduttavaa tuskaa, siinä kaikki.
Mutta Apinain Tarzan oli tottunut tuskaan eikä ajatellut sitä sen enempää huomatessaan, etteivät hirviön terävät hampaat olleet suuresti vahingoittaneet liikuntoa.