Tarzanin huomio kiintyi hetkeksi hänen edessään oleviin kahteen mieheen, joten hän ei voinut ajaa venäläistä takaa. Apinat ja Mugambi tappelivat hänen ympärillään venäläisen muiden seuralaisten kanssa.
Miehet hajaantuivat pian ympärinsä petojen hirveän hurjuuden tieltä — ne nimittäin, jotka vielä olivat elossa päästäkseen pakoon, sillä Akutin apinain suuret torahampaat ja Sheetan raatelevat kynnet olivat jo saaneet useamman kuin yhden uhrin.
Neljä ehti kuitenkin livistää keulakannen alle, jonne he toivoivat voivansa sulkeutua vastaisten hyökkäysten varalta. He löysivät täältä Rokoffin ja raivostuneina toisaalta siitä, että hän oli jättänyt heidät pulaan vaaran hetkellä, ja toisaalta siitä raa'asta kohtelusta, jota hän yleensä oli osoittanut heille, he olivat iloisia saadessaan puolestaan kostaa vihatulle sortajalleen.
Huolimatta Rokoffin rukouksista ja nöyristelevän liehakoivista esityksistä he viskasivat hänet kannelle, jättäen hänet niiden kamalien olentojen armoille, joilta he itse olivat juuri pelastuneet.
Tarzan näki miehen syöksyvän esiin keulakopista — näki ja tunsi vihollisensa. Mutta eräs toinen näki hänet yhtä pian.
Se oli Sheeta, ja suuri peto hiipi leuat irvissä hiljaa kammon lamauttamaa miestä kohti.
Kun Rokoff näki, mikä häntä väijyi, täyttivät hänen avunhuutonsa ilman, ja polvet vavisten hän seisoi kuin halvaantunut pelottavan kuoleman edessä, joka hiipi häntä vastaan.
Tarzan astui askeleen venäläistä kohti. Hänen mielensä paloi raivosta ja kostonhalusta. Hän oli vihdoinkin saanut poikansa murhaajan käsiinsä. Kostamisen oikeus oli hänen.
Kerran oli Jane pysäyttänyt hänen kätensä, kun hän oli aikonut itse jakaa oikeutta ja antaa Rokoffille sen kuoleman, jonka tämä oli jo aikoja sitten ansainnut. Mutta tällä kertaa ei kukaan pysäyttäisi häntä.
Hänen kätensä sulkeutuivat ja avautuivat kouristuksen tapaisesti hänen lähestyessään vapisevaa venäläistä villin ja uhkaavan pedon kaltaisena.