Mutta kuinka hän pääsisi krokotiileja kuhisevan joen yli? Kanoottia ei ollut lähempänä kuin mosula-kylässä, eikä Paulvitsh ollut ollenkaan varma siitä, että Kincaid olisi vielä joella ankkurissa hänen palatessaan, jos hän menisi viidakon läpi kaukaiseen kylään ja tulisi takaisin kanootissa. Mutta muutakaan keinoa ei ollut, joten Paulvitsh varmana siitä, että hän vain siten voisi päästä saaliinsa kimppuun, loi jäähyväisiksi synkän silmäyksen noihin kahteen hahmoon Kincaidin kannella ja kääntyi poispäin joelta.
Kiiruhtaen tiheän viidakon läpi ajatukset kiintyneinä ainoaan toivontähteen — kostoon — venäläinen unohti kaiken muun, vieläpä kauhunsakin sitä villiä maailmaa kohtaan, jonka läpi hän samosi.
Aina pettyneenä ja lyötynä, heilahtipa onnen pyörä miten tahansa, saatuaan kerran toisensa jälkeen kärsiä kavalasta vehkeilystään, oman rikollisuutensa surkeimpana uhrinakin Paulvitsh oli vielä niin sokea, että luuli saavuttavansa suurimman onnensa jatkamalla kavalia suunnitelmia ja salahankkeita, jotka olivat tuottaneet hänelle ja Rokoffille onnettomuuksia ja jälkimäiselle julman kuoleman.
Kun venäläinen kompuroi viidakon läpi mosula-kylää kohti, kypsyi hänen aivoissaan juoni, joka näytti helpommalta toteuttaa kuin mikään tähänastisista.
Hän meloisi yöllä Kincaidin kupeelle, ja kun hän kerran pääsisi laivaan, etsisi hän hirveän retken kauhuista elävinä selviytyneet miehistön jäsenet ja houkuttelisi heidät yritykseen, jonka tarkoituksena oli riistää laiva Tarzanilta ja hänen pedoiltaan.
Kajuutassa oli aseita ja ammuksia, ja kajuutan pöytään oli salalokeroon kätketty yksi niitä helvetinkoneita, joiden suunnittelussa oli kulunut niin paljon Paulvitshin joutoaikaa silloin, kun hän oli ollut synnyinmaansa nihilistien tärkeimpiä luottamusmiehiä.
Se oli tapahtunut ennenkuin hän oli kavaltanut heidät Pietarin poliisille, saaden palkinnoksi vapauden rangaistuksesta ja suuren summan kultaa. Paulvitsh äännähti kauhusta muistaessaan uhkausta, joka oli tullut erään hänen entisen toverinsa huulilta, ennenkuin miesparka sai hamppuköydessä riippuen sovittaa valtiolliset syntinsä.
Mutta helvetinkone oli juuri nyt tarpeen. Hän voisi saavuttaa sillä paljon, jos vain saisi sen käsiinsä. Pienessä puulaatikossa, joka oli sovitettu kajuutan pöytään, oli jälellä niin paljon piilevää hävitysvoimaa, että se pyyhkäisisi sekunnin murto-osassa maan pinnalta kaikki laivassa olevat viholliset.
Paulvitsh nuoleskeli huuliaan iloiten jo edeltäpäin kostostaan ja pakotti väsyneet jalkansa nopeampaan vauhtiin, ettei tulisi liian myöhään laivan ankkuroimispaikalle toteuttamaan aikeitaan.
Kaikki riippui tietysti Kincaidin lähtöajasta. Venäläinen käsitti, ettei voitu tehdä mitään, ennenkuin tulisi pimeä. Pimeyden suojassa hän lähestyisi laivaa, sillä jos Tarzan tai lady Greystoke näkisivät hänet, ei hänellä olisi mahdollisuutta päästä kannelle.