"Ei enää", sanoi hän rauhallisesti. "Ennen olen antanut roistojen elää, ja sitten olemme me kumpikin saaneet kärsiä armeliaisuutemme seurauksista. Tällä kertaa me selvitämme välimme erään roiston kanssa — ettei hän enää milloinkaan voi tehdä pahaa meille tai muille." Ja hän väänsi äkkinäisellä liikkeellä petollisen perämiehen niskaa, kunnes kuului terävä naksahdus ja miehen ruumis oli hervotonna ja liikkumattomana apinamiehen otteessa. Tehden inhon eleen Tarzan työnsi ruumiin sivulle. Sitten hän palasi kannelle Janen ja mosula-naisen seuraamana.
Siellä oli taistelu jo päättynyt. Ainoastaan Schmidt ja Momulla ja kaksi muuta miestä oli elossa Cowrien koko laivaväestä, sillä he olivat löytäneet pakopaikan keulakopista. Muut olivat saaneet kovan kuoleman — sellaisen kuin ansaitsivatkin — Tarzanin petojen torahampaista ja kynsistä. Aamulla aurinko valaisi hirveätä näkyä onnettoman Cowrien kannella, mutta tällä kertaa veri, joka tahrasi sen valkoista pintaa, oli syyllisten verta eikä syyttömien.
Tarzan haki miehet, jotka olivat kätkeytyneet keulakoppiin, ja lupaamatta heille vapautusta rangaistuksesta pakotti heidät tekemään muiden mukana työtä laivalla — muutoin oli heti edessä kuolema.
Auringon noustessa oli alkanut puhaltaa navakka tuuli, ja Cowrie suuntasi purjeet pullollaan kulkunsa Viidakkosaarta kohti, missä Tarzan muutamia tunteja myöhemmin otti Gustin laivaan ja sanoi jäähyväiset Sheetalle ja Akutin apinoille. Hän nimittäin laski eläimet siellä maihin, jotta ne saisivat jälleen elää luonnollista villiä elämäänsä. Ne katosivatkin oitis rakastamansa viidakon viileihin syvyyksiin.
On epätietoista, ymmärsivätkö ne, että Tarzan aikoi nyt jättää heidät — poikkeuksena oli mahdollisesti muita älykkäämpi Akut, joka yksin jäi rannalle, kun pikku vene kulki kuunaria kohti vieden hänen herransa ja mestarinsa pois.
Niin kauan kuin Jane ja Tarzan saattoivat erottaa Viidakkosaaren rannan seisoessaan kannella, näkivät he karvaisen ihmisapinan yksinäisen hahmon seisovan liikkumattomana hyrskyjen ympäröimällä rantahietikolla.
Kolme päivää jälkeenpäin Cowrie kohtasi kuninkaallisen korvetin Shorewaterin, jonka langattoman välityksellä loordi Greystoke pääsi pian yhteyteen Lontoon kanssa. Silloin hän sai tiedon, joka täytti hänen ja hänen vaimonsa sydämen ilolla ja kiitollisuudella — pikku Jack oli turvallisesti loordi Greystoken kaupunkitalossa.
Vasta Lontooseen tullessaan saivat he tietää sen merkillisen tapaussarjan yksityiskohdat, jonka tuloksena oli, että heidän lapsensa oli säilynyt vahingoittumattomana.
Kävi selville, että Rokoff, peläten viedä lasta keskellä päivää Kincaidiin, oli kätkenyt sen erääseen kurjaan luolaan, jossa säilytettiin nimettömiä lapsia, ja aikonut viedä sen höyrylaivaan pimeän tultua.
Hänen liittolaisensa ja pääasiallinen auttajansa, Paulvitsh, oli kehnon mestarinsa monivuotisena ja uskollisena oppilaana lopulta tullut yhtä petolliseksi ja ahneeksi kuin herransakin. Ajatellen niitä äärettömän suuria lunnaita, jotka hän voisi saada palauttamalla lapsen vahingoittumattomana vanhemmilleen, hän oli ilmaissut pienokaisen syntyperän löytölasten kotia hoitavalle naiselle. Naisen avulla hän oli järjestänyt lasten vaihtamisen, tietäen täysin hyvin, ettei Rokoff aavistaisi hänelle tehtyä kepposta ennenkuin kaikki olisi myöhäistä.