Kun hän muutamia vuosia sitten olisi koettanut torjua pedon hyökkäyksen pelkällä voimallaan, väistyi hän nyt sivulle vastustajansa raivoisasti rynnistäessä, ja eläimen syöksyessä hänen ohitseen hän tähtäsi voimakkaan iskun suoraan apinan sydänalaan.
Päästäen raivon ja tuskan huudon suuri ihmisapina koukistui kaksin kerroin ja vaipui maahan, vaikka melkein heti paikalla ponnisteli taas jaloilleen.
Mutta ennenkuin se pääsi pystyyn, oli valkoihoinen vihollinen kääntynyt ja syöksynyt sitä vastaan. Tällöin hävisi englantilaisesta loordista viimeinenkin pinnallisen sivistyksen jäännös. Hän oli taas viidakon villieläin, joka riemumielin iski yhteen kaltaistensa kanssa. Hän oli taas Tarzan, naarasapina Kaalan poika.
Hänen vahvat, valkoiset hampaansa upposivat vihollisen karvaiseen kurkkuun, kun hän etsi sykkivää valtasuonta.
Voimakkaat sormet pitivät mahtavia torahampaita kaukana hänen omasta ruumiistaan tai puristuen takoivat höyryvasaran voimalla vastustajan murisevaa ja vaahtoavaa naamaa.
Piirissä heidän ympärillään olivat apinaheimon muut jäsenet katsellen ottelua ja nauttien siitä. He päästivät matalia kurkkuääniä hyväksymisen osoitukseksi, kun valkoisen ihon tai karvaisen, veren tahriman nahan kappaleita raastettiin jommankumman taistelijan ruumiista. Mutta he vaikenivat kummastuksen ja jännityksen valtaamina, kun näkivät, että voimakas valkea apina vääntäysi heidän kuninkaansa selkään ja teräslihaksin, jotka oli jännitetty vastustajan kainaloiden alle, voimakkaasti painoi kämmenillään paksua häränniskaa, niin että kuningasapina saattoi vain kiljua tuskissaan ja kierittää itseään avuttomana paksulla viidakkoruoho-peitteellä.
Kuten Tarzan oli voittanut mahtavan Terkozin monta vuotta sitten aikoessaan lähteä etsimään omanlajisiaan ja -värisiään olentoja, siten hän nujersi nyt tämän toisen suuren apinan samalla otteella, jonka oli sattumalta keksinyt tuon toisen ottelun aikana.
Ottelun kulkua tarkannut villien ihmisapinain pieni joukko kuuli kuninkaansa niskan rätisevän, ja tämä ääni sekoittui apinan tuskanhuutoihin ja kauhistavaan karjuntaan. Sitten kuului äkkiä pamaus ikäänkuin raivoisa tuuli olisi katkaissut paksun oksan. Apinan pyöreä pää retkahti suurta karvaista rintaa vasten — karjunta ja ulvonta lakkasivat.
Katselijain pienet porsaansilmät siirtyivät kuninkaan liikkumattomasta hahmosta valkoiseen apinaan, joka nyt kohosi pystyyn voitetun vastustajan vierestä, ja sitten taas kuningasapinaan ikäänkuin ihmetellen, ettei tämä noussut ja tappanut röyhkeätä muukalaista.
He näkivät voittajan laskevan jalkansa maassa olevan liikkumattoman hahmon kaulalle. Sitten hän heilautti päänsä taaksepäin ja päästi ilmoille vastustajansa tappaneen urosapinan villin, kauhean huudon. Silloin he tiesivät, että heidän kuninkaansa oli kuollut.