Sitten he rupesivat taas etsimään ruokaansa ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut, ja heidän kanssaan tuli John Clayton, Greystoken loordi.
Hän huomasi kuitenkin, että Akut aina pysytteli likellä häntä ja katseli häntä usein omituisen ihmettelyn kuvastuessa hänen pienissä verestävissä silmissään, ja kerran hän teki sellaista, mitä Tarzan ei ollut nähnyt apinan milloinkaan ennen tekevän, vaikka hän oli ollut niin monta vuotta heidän keskuudessaan — Akut tapasi erikoisen hyvän makupalan ja luovutti sen Tarzanille.
Kun heimo oli metsästysretkellä, näkyi apinamiehen välkkyvä ruumis metsästystoverien ruskeiden, karvaisten hahmojen keskellä. Usein he töyttäsivät ohimennessään toisiansa, mutta apinat olivat jo alkaneet pitää hänen läsnäoloaan itsestään selvänä, joten hän kuului heidän joukkoonsa yhtä hyvin kuin Akut.
Jos hän tuli liian likelle naarasta, jolla oli pienokainen, näytteli naaras suuria torahampaitaan ja murisi pahaaennustavasti. Silloin tällöin joku nuori, hurja koiras murahteli varoittavasti, jos Tarzan lähestyi sitä sen syödessä. Mutta näissä suhteissa oli kohtelu aivan samaa kuin mikä olisi tullut heimon jokaisen jäsenen osaksi.
Tarzan puolestaan tunsi sangen hyvin viihtyvänsä näiden alkuajan ihmisen rajujen, karvaisten edeltäjien parissa. Hän vältti sukkelasti uhkaavannäköisiä naaraita — sellainen on näet apinain tapa, jolleivät satu saamaan silloin tällöin esiintyvää kauheata raivokohtaustaan — ja murisi vastaukseksi hurjapäisille nuorille uroksille näytellen hampaitaan kuten nekin. Näin hän liukui helposti takaisin entiseen elämäänsä; vieläpä tuntui siltä kuin hän ei olisi milloinkaan ollut tekemisissä omaan heimoonsa kuuluvien olentojen kanssa.
Suurimman osan viikkoa hän kuljeskeli viidakossa uusien ystäviensä kanssa, — osaksi hän kaipasi tovereita ja osaksi pyrki taitavasti siihen, että saisi kuvansa painumaan häviämättömästi heidän muistiinsa, joka ei milloinkaan ole kovin hyvä. Tarzan tiesi näet entisistä kokemuksistaan, kuinka suurta hyötyä hänelle tuottaisi se seikka, että hänellä olisi kokonainen heimo näitä voimakkaita ja pelottavia eläimiä apunaan.
Kun hän oli varma siitä, että hänen oli jossakin määrin onnistunut syöpyä heidän tietoisuuteensa, päätti hän taas ruveta jatkamaan etsiskelyään. Tätä varten hän lähti eräänä päivänä aikaisin liikkeelle pohjoista kohti ja taivalsi nopeata vauhtia melkein yön tuloon asti, matkaten koko ajan rannikon suuntaisesti.
Auringon noustessa seuraavana aamuna näki hän, että se oli melkein suoraan oikealle hänestä hänen seisoessaan rannalla, sensijaan että se olisi kohonnut vedestä suoraan edestäpäin. Hän teki tästä johtopäätöksen, että rantaviiva oli kaartunut länttä kohti. Koko seuraavan päivän hän jatkoi nopeata kulkuaan, ja tahtoessaan oikein kiirehtiä riensi hän pitkin puiden oksia vikkelästi kuin orava.
Sinä iltana aurinko laski veteen vastapäätä maata, ja silloin apinamies lopulta käsitti asian, jota hän oli jo kauan aavistanut. Rokoff oli laskenut hänet maihin saarelle!
Hänen olisi pitänyt tietää se! Hänen olisi pitänyt ymmärtää, että venäläinen käyttäisi hyväkseen kaikkea, mikä saisi hänen asemansa yhä kauhistavammaksi. Ja mikä olikaan hirveämpää kuin jättää hänet koko elinajakseen kiduttaviin olosuhteisiin asumattomalle saarelle?