Noitalääkäri tuli tekemään lapsen eteen pienen tulen, jonka päällä hän keitti jotakin merkillistä sotkua pienessä saviastiassa, tehden samalla omituisia liikkeitä ja mumisten ihmeellisiä yksitoikkoisia lauluja. Sitten hän pisti seebranhännän keitokseen ja yhä mumisten ja loihtien pirskoitti muutamia tippoja liemestä lapsen kasvoille.
Hänen mentyään naiset jäivät istumaan uikuttaen ja valitellen, niin että Jane tuuli tulevansa hulluksi. Mutta tietäessään, että he tekivät täten osoittaakseen ystävällisyyttään, hän kesti mykkänä ja kärsivällisesti kamalat tunnit, jotka muistuttivat hirveätä painajaista.
Oli varmaan melkein puoliyö, kun hän huomasi kylässä äkillistä liikettä. Hän erotti kiisteleviä alkuasukasten ääniä, mutta ei voinut ymmärtää sanoja.
Pian hän kuuli askeleiden lähestyvän sitä majaa, jossa hän oli kyyryssä kirkkaan tulen ääressä pienoinen sylissään. Pikku olento oli nyt hyvin hiljaa; sen silmäluomet olivat puoleksi koholla, ja niiden alta näkyivät luonnottomasti suurentuneet silmäterät.
Jane Clayton katseli kauhistunein silmin pikku kasvoja. Tämä ei ollut hänen pienokaisensa — ei hänen lihaansa ja vertansa — mutta kuinka likeiseksi, kuinka rakkaaksi avuton pikku olento olikaan tullut hänelle! Kun häneltä oli riistetty hänen oma lapsensa, oli hänen sydämensä kiintynyt tähän surkuteltavaan nimettömään pikku orpoon, ja hän oli tuhlannut sille kaiken rakkautensa, jota hän ei ollut voinut kenellekään osoittaa pitkinä katkerina vankeusviikkoina Kincaidilla.
Hän luuli lopun olevan likellä, ja vaikka hän kauhistui ajatellessaan, mitä hän menettäisi, toivoi hän kuitenkin, että se tulisi pian ja päättäisi pikku raukan kärsimykset.
Askelet, jotka hän oli kuullut majan ulkopuolelta, pysähtyivät nyt oven eteen. Kuului kuiskaavaa keskustelua, ja hetkistä myöhemmin M'ganwazam, heimon päällikkö, astui sisään. Jane oli nähnyt neekerikuninkaan vain ohimennen, koska heimon naiset olivat ottaneet hänet huostaansa melkein heti kun hän oli tullut kylään.
Nyt ilmeni, että M'ganwazam oli häijynnäköinen villi, jonka eläimellisillä kasvoilla selvästi kuvastuivat kaikki törkeän paheellisuuden merkit. Jane Claytonista hän näytti pikemmin gorillalta kuin ihmiseltä. Päällikkö koetti keskustella hänen kanssaan, mutta menestyksettä, ja lopuksi neekeri kutsui luokseen jotakuta ulkona olevaa.
Hänen käskystään tuli sisään toinen neekeri — ulkomuodoltaan aivan erilainen kuin M'ganwazam — niin erilainen, että Jane Clayton heti päätti hänen olevan toista heimoa. Tämä mies toimi tulkkina, ja melkein M'ganwazamin ensimmäisestä kysymyksestä lähtien Jane tunsi itsensä vaistomaisesti varmaksi siitä, että villi koetti saada häneltä tietoja jossakin määrätyssä tarkoituksessa.
Hänen mielestään oli omituista, että mies oli niin äkkiä innostunut kyselemään hänen aikeitaan ja etenkin hänen matkansa päämäärää, kun hänen etenemisensä nyt oli keskeytynyt tässä kylässä.