Hengitystään pidätellen hän kaiveli pientä kasaa, uskaltaen tuskin toivoa, että aarre oli vielä siinä, mihin hän oli jättänyt sen. Mutta hänen äärettömäksi helpotuksekseen ja ilokseen hänen kätensä osui heti raskaan aseen piippuun ja sitten patruunavyöhön.
Kun hän heitti patruunavyön olkapäälleen ja tunsi suuren metsästyspyssyn painon kädessään, valtasi hänet äkkiä turvallisuuden tunne. Uusin toivein ja melkein varmana menestyksestään hän lähti taas jatkamaan matkaansa.
Sen yön hän nukkui oksahaarukassa, kuten Tarzan oli niin usein kertonut tottuneensa tekemään, ja lähti aikaisin seuraavana aamuna taas liikkeelle. Myöhään iltapäivällä aikoessaan mennä pienen aukeaman poikki hän hämmästyi nähdessään suuren apinan tulevan vastakkaiselta puolelta viidakosta.
Tuuli puhalsi suoraan aukeaman poikki heidän välitsensä ja Jane kiiruhti heti asettumaan niin, että tuuli puhalsi suuresta pedosta häneen päin. Sitten hän kätkeytyi tuuheaan pensaikkoon ja odotti pitäen pyssyä valmiina heti käytettäväksi.
Hirviö eteni hitaasti aukeaman poikki nuuskien silloin tällöin maata, ikäänkuin seuraten vainuamalla jonkun jälkiä. Suuri ihmisapina oli tuskin astunut kymmenisen askelta aukeamalle, ennenkuin toinen samanlainen seurasi, ja sitten yhä uusia, kunnes kauhistuneen nuoren naisen näkyvissä oli viisi villiä petoa hänen kyyröttäessään piilopaikassaan raskas pyssy heti paikalla käyttövalmiina.
Hän huomasi hämmästyksekseen, että apinat pysähtyivät keskelle aukeamaa. Ne kokoontuivat pieneksi ryhmäksi ja katselivat taaksensa ikäänkuin odottaen heimon muitakin jäseniä.
Jane toivoi niiden jatkavan matkaansa, sillä hän tiesi, että millä hetkellä tahansa jokin pieni toisaalle puhaltava tuulenpuuska veisi hajun hänestä heidän sieraimiinsa. Mitä suojaa silloin tarjoisi hänen pyssynsä noita jättiläislihaksia ja mahtavia torahampaita vastaan?
Hänen silmänsä katselivat milloin apinoita, milloin viidakon reunaa, jonne ne tuijottivat, ja lopulta hän keksi elukkain pysähtymisen syyn ja odotetun olennon. Niitä ajettiin takaa.
Hän tuli tästä varmaksi nähdessään pantterin notkean, jäntevän hahmon hiipivän äänettömästi esiin siitä viidakonkohdasta, josta apinat olivat vain hetkeä aikaisemmin sukeltautuneet.
Peto ravasi nopeasti aukeaman poikki ihmisapinoita kohti. Jane ihmetteli niiden ilmeistä välinpitämättömyyttä, ja hetkeä myöhemmin hänen ihmettelynsä muuttui kummastukseksi, kun hän näki suuren kissaeläimen tulevan aivan likelle apinoita, jotka eivät ollenkaan näyttäneet piittaavan sen läsnäolosta. Sitten se kyyristyi niiden keskelle ja alkoi uutterasti nuolla itseään, missä työssä kissaeläinten valveilla vietetyt hetket enimmäkseen kuluvat.