Heidän mentyänsä sheikki päästi röhönaurun. "Kun lähetän tytön muutaman kuukauden perästä pohjoiseen", jupisi hän itsekseen, "niin tietävät, mikä on palkka Amor ben Khadurin sisarenpojan tappamisesta."
Ali ben Kadinin teltassa Miriam uhkasi ja rukoili, mutta turhaan. Hirveä vanha sekarotuinen puhui ensin hyväileviä sanoja, mutta kun Miriam purki hänelle kaiken kauhunsa ja inhonsa, raivostui hän, hyökkäsi tyttöön käsiksi ja kaappasi hänet syliinsä. Kahdesti Miriam riuhtaisihe hänestä irti, ja yhdellä niistä väliajoista, jolloin hänen onnistui välttää hätyyttäjäänsä, hän kuuli Baynesin hyräilevän säveltä, jonka tiesi olevan aiotun hänen korviensa kuultavaksi. Miriamin siihen vastatessa hyökkäsi Ali ben Kadin jälleen hänen niskaansa. Tällä kertaa hän raahasi tytön telttansa peräsuojaan, jossa kolme neekeritärtä tylsän välinpitämättömästi katseli heidän silmiensä edessä esitettävää murhenäytelmää.
Kun hänen jalosukuisuutensa Morison näki mustan jättiläisen suuren ruhon tukkivan häneltä tien, täytti hänen pettymyksensä hänet eläimellisellä raivolla, joka muutti hänet villipedoksi. Kiroten hän karkasi miehen kimppuun paiskaten hänet ruumiinsa painolla tantereelle. Siinä he kamppailivat; neekeri yritti vetää veistänsä tupesta, valkoihoinen taas koetti kuristaa neekeriä hengiltä.
Baynesin sormien puristus tukehdutti avunhuudon, jonka toinen olisi kernaasti päästänyt ilmoille; mutta sitten onnistui neekerin paljastaa aseensa, ja hetkistä myöhemmin tunsi Baynes teräksen viiltävän olkapäätänsä. Musta mies iski iskemistänsä. Valkoihoinen irroitti toisen kätensä neekerin kurkusta. Hän hapuili jotakin heitto- tai lyömäasetta tanterelta vierestään, ja vihdoin hänen sormiinsa osui kivi, jonka hän kaappasi kouraansa. Kohottaen sen vastustajansa pään yli mäjäytti jalosukuinen Morison hirvittävän iskun. Heti herpautui neekeri huumaantuneena. Baynes antoi sille vielä kaksi iskua. Sitten hän hypähti pystyyn ja juoksi vuohennahkaista telttaa kohti, josta oli kuullut hätääntyneen Miriamin äänen.
Mutta hänen edellään oli jo toinen. Puettuna ainoastaan leopardinnahkaansa ja nivusvaatteeseensa sujahti Korak, Tappaja, varjoon Ali ben Kadinin teltan taustalle. Sekarotuinen oli juuri raahannut Miriamin peräkammioon, kun Korakin terävä veitsi viilsi kuutta jalkaa pitkän raon teltan seinään ja apinamies kookkaana ja voimakkaana ryntäsi sisälle hämmästyneiden henkilöiden silmien eteen.
Miriam näki ja tunsi hänet samassa silmänräpäyksessä kun hän astui sisälle. Neidon sydän sykähti ilosta ja ylpeydestä, kun hän sai jälleen nähdä ylvään, jaloryhtisen olennon, jota oli niin kauan kaivannut.
"Korak!" huudahti hän.
"Miriam!" Nuorukainen lausui tämän ainoan sanan hyökätessään kummastuneen Ali ben Kadinin kimppuun. Kaikki kolme neekeritärtä karkasivat parkuen yömatoiltaan. Miriam koetti estää niitä lähtemästä, mutta ennenkuin hän siinä onnistui, olivat säikähtyneet neekerinaiset syöksyneet Korakin teltan seinään tekemästä halkeamasta ja juosseet kirkuen kylälle.
Tappajan sormet puristuivat kerran inhoittavan Alin kurkkuun, kerran upposi hänen puukkonsa miehen saastaiseen sydämeen — ja Ali ben Kadin virui kuolleena telttansa lattialla Korak kääntyi Miriamia kohti, ja samalla hetkellä hyppäsi esille verinen, repaleinen ja pörröinen hahmo.
"Morison!" huudahti tyttö.