Nostaen taakkansa korkealle päänsä yli kääntyi metsän jättiläinen juoksemaan vastikään tekemäänsä aitamurtoa kohti. Pyssy kädessä hyökkäsi sheikki suoraan hurjistuneen eläimen tielle. Hän kohotti aseensa ja laukaisi kerran. Luoti lensi harhaan; samassa ryntäsi Tantor hänen kimppuunsa ja juostessaan hänen ylitsensä musersi hänet jättiläisjaloillaan, niinkuin te tai minä voisimme survaista hengiltä tiellemme sattuneen muurahaisen.
Ja kantaen taakkaansa varovaisesti astui sitten Tantor, norsu, viidakon pimentoon.
KUUDESKOLMATTA LUKU
Polttoroviolta
Huikaistuneena jo kauan kuolleeksi luulemansa Korakin odottamattomasta näkemisestä salli Miriam Baynesin viedä hänet pois. Telttojen välitse opasti englantilainen hänet turvallisesti vaajavarustuksen luo ja viskasi siellä Korakin ohjeiden mukaan silmukan siihen tarkoitukseen valitsemansa pystyriu'un huippuun. Vaivaloisesti hän pääsi varustuksen harjalle ja kurotti sitten taas kätensä nostaakseen Miriamin viereensä.
"Tule!" kuiskasi hän. "Meidän täytyy rientää." Mutta silloin Miriam ikäänkuin unesta heränneenä tuli täyteen tajuunsa. Siellä hänen takanaan kylässä oli Korak — hänen Korakinsa — taistelemassa yksinään hänen vihollisiansa vastaan. Hänen paikkansa oli Korakin rinnalla taistelemassa hänen kanssaan ja hänen puolestaan. Hän vilkaisi Baynesiin.
"Menkää!" käski hän. "Palatkaa Bwanan luo ja noutakaa apua. Minun paikkani on täällä. Teidän jäämisestänne ei olisi mitään hyötyä. Lähtekää, kun kerran pääsette, ja tuokaa suuri Bwana tänne kanssanne."
Ääneti solui hänen jalosukuisuutensa Morison Baynes maahan aitauksen sisäpuolelle Miriamin viereen.
"Vain teidän tähtenne minä hänet jätin", sanoi hän nyökäten telttoihin päin, joiden luota he juuri olivat tulleet. "Minä tiesin, että hän kykeni pidättämään niitä kauemmin kuin minä ja antamaan teille pakotilaisuuden, jota minä en ehkä olisi voinut tarjota. Mutta minun olisi tullut jäädä. Kuulin teidän nimittävän häntä Korakiksi, joten nyt tiedän, kuka hän on. Hän hoivasi teitä. Minä olisin tehnyt teille vääryyttä. Ei — älkää keskeyttäkö! Minä tahdon nyt teille kertoa totuuden ja antaa teidän tietää, mikä elukka olen ollut. Suunnittelin teidän viemistänne Lontooseen, kuten tiedätte, mutta minä en aikonut teitä naida. Niin, kavahtakaa minua — sen minä ansaitsen. Minä ansaitsen teidän ylenkatseenne ja inhonne; mutta silloin en tiennyt, mitä rakkaus on. Sen opittuani olen oppinut muutakin, olen käsittänyt kaiken ikäni olleeni kehno ja pelkuri. Katselin halveksien niitä, joita pidin yhteiskunnallisesti itseäni alhaisempina. Siitä lähtien, kun Hanson petkutti minua ja otti teidät itselleen, olen ollut kuin hornassa. Mutta se kehitti minut mieheksi, vaikka liian myöhään. Nyt voin tarjota teille rehellistä rakkautta ja pitää kunniana saada teidänlaisenne tytön vaimokseni."
Tuokion oli Miriam ääneti, ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen ensimmäinen kysymyksensä koski toista asiaa.