"Kuinka te satuitte olemaan kylässä?" sanoi hän.
Baynes kertoi hänelle kaikki, mitä oli tapahtunut senjälkeen kun oli neekeriltä kuullut Hansonin vilpillisyydestä.
"Sanotte olevanne pelkuri", virkkoi Miriam, "ja kuitenkin olette tehnyt kaiken tämän minut pelastaaksenne? Rohkeus, jota epäilemättä vaadittiin kertoaksenne minulle sen, mitä minulle vastikään kerroitte, on myöskin rohkeutta, vaikka toista lajia, ja osoittaa, että te ette ole siveellisesti pelkuri, samoin kuin urheutenne todistaa, ettei teissä ole sitä vikaa myöskään ruumiillisesti. Minä en voisi rakastaa pelkuria."
"Tarkoitatteko, että rakastatte minua?" huohotti Baynes hämmästyneenä, astahtaen häntä kohti ikäänkuin ottaakseen hänet syliinsä; mutta neitonen torjui kädellään ja työnsi häntä hellästi pois, ikäänkuin sanoakseen: ei vielä! Mitä hän tarkoitti, tiesi hän tuskin itsekään. Hän luuli rakastavansa Baynesia, sitä ei tarvinnut miettiä; eikä hän luullut rakkautensa tähän nuoreen englantilaiseen olevan uskottomuutta Korakia kohtaan, sillä hänen rakkautensa Korakiin oli muuttumatta — sisaren rakkautta hellää veljeä kohtaan. Heidän seisoessaan siinä keskustelemassa vaikenivat äänet kylässä.
"Ne ovat tappaneet hänet", kuiskasi Miriam.
Tämä lause muistutti Baynesille, miksi he olivat palaamassa.
"Odottakaa tässä", sanoi hän. "Minä menen katsomaan. Jos hän on kuollut, emme voi häntä auttaa. Jos hän elää, teen parhaani vapauttaakseni hänet."
"Lähtekäämme yhdessä", vastasi Miriam. "Mennään!"
Ja Miriam astui edellä sitä telttaa kohti, jossa viimeksi olivat nähneet Korakin. Usein täytyi heidän heittäytyä maahan jonkun teltan tai majan varjoon, sillä ihmisiä liikkui nyt kiireesti edestakaisin — koko kylä oli herännyt jalkeille. Ali ben Kadinin teltalle palaamiseen kului paljoa pitempi aika kuin heidän nopeaan pakoonsa aitauksen luo. Varovaisesti he hiipivät repeämälle, jonka Korak oli veitsellään viiltänyt teltan takaseinään. Miriam tirkisti sisälle — peräkammio oli tyhjä. Hän ryömi aukosta sinne, Baynes hänen kintereillään, ja pujahti sitten hiljaa ryijyjen luo, jotka jakoivat teltan kahteen osaan. Työntäen verhot syrjään katsahti Miriam etumaiseen. Sielläkään ei ollut ketään. Hän astui teltan ovelle ja vilkaisi ulos. Silloin hän äännähti kauhusta. Baynes tirkisti hänen olkapäänsä ohi, ja nähdessään, mikä oli säikähdyttänyt tytön, hänkin kirahti; mutta hänen suustansa pääsi kiukkuinen kirous.
Sadan jalan päässä he näkivät Korakin sidottuna paaluun — hänen ympärilleen kasatut risut jo ilmiliekissä. Englantilainen työnsi Miriamin sivulle ja ryntäsi tuomittua miestä kohti. Mitä hän voisi tehdä uhmatessaan monia kymmeniä vihamielisiä neekerejä ja arabialaisia, sitä hän ei pysähtynyt miettimään. Samassa syöksyi Tantor vaajavarustuksen läpi ja hyökkäsi ihmisliutaa vastaan. Raivostuneen eläimen nähdessään kääntyi joukko pakosalle kuljettaen Baynesia mukanaan takaisin. Tuokiossa oli kaikki ohi, ja elefantti oli poistunut saaliineen, mutta kylä oli kauttaaltaan kuin paholaisen temmellystanner. Miehiä, naisia ja lapsia juoksi hujan hajan, turvaa etsien. Rakit pakenivat haukkua luskuttaen. Paksunahkaisen toitotuksesta säikähtyneet hevoset, kameelit ja aasit potkivat ja reuhtoivat liekaan sidottuina. Kymmenen, parikymmentä pääsi irti, ja hänen ohitseen laukkaavat elukat herättivät Baynesin aivoissa nopean tuuman. Hän kääntyi etsiäkseen Miriamia, mutta tämä olikin hänen olkansa takana.