"Hevosia!" huudahti hän. "Kunpa saisimme pari hevosta!"
Yhtyen tähän ajatukseen vei Miriam hänet kylän äärimmäiselle laidalle.
"Päästäkää niistä kaksi", sanoi hän, "ja taluttakaa ne tuonne hökkelien suojaan. Minä tiedän, missä on satuloita. Minä käyn hakemassa satulat ja suitset", ja ennenkuin Baynes ehti häntä pysähdyttää, oli hän mennyt.
Englantilainen päästi nopeasti irti kaksi äksyistä eläimistä ja vei ne Miriamin osoittamalle paikalle. Täällä hän odotti levottomasti ajan, joka hänestä tuntui tuntikaudelta, mutta todellisesti oli vain muutamia minuutteja. Sitten hän näki tytön saapuvan raahustaen kahta satulaa. Nopeasti he panivat ne hevosten selkään. Vielä palavan kidutusnuotion valossa he näkivät, että neekerit ja arabialaiset vähitellen toipuivat pakokauhustaan. Miehiä juoksi sinne tänne, keräten hajallaan kirmaavia eläimiä, ja pari kolme talutti jo kiinniottamiaan takaisin kylän toiseen päähän, missä Miriam ja Baynes juuri valjastivat ratsujansa. Nyt hyppäsi tyttö satulaan.
"Rientäkää!" kuiskasi hän. "Meidän on pidettävä kiirettä. Ratsastakaa Tantorin tekemästä aukosta", ja kun hän näki Baynesin kiepauttavan toisen säärensä hevosen selän yli, heitti hän ohjakset höllälleen ratsunsa kaulaan. Syöksähtäen lähti hermostunut eläin kiitämään. Lyhyin polku kulki suoraan kylän keskitse, ja sitä Miriam seurasi. Baynes oli ihan hänen takanaan, ja heidän ratsunsa kiitivät täyttä vauhtia.
Niin nopea ja raju oli heidän pakonsa, että he olivat ennättäneet puoliväliin kylää, ennenkuin hämmästyneet asukkaat äkkäsivät, mitä tapahtui. Sitten eräs arabialainen tunsi heidät ja huutaen hälytykseksi kohotti kiväärinsä ja ampui. Pamaus oli merkkinä yhteislaukaukseen, ja luotien vinkuessa ajoivat Miriam ja Baynes laukkaavat ratsunsa aitamurron läpi ja hävisivät hyvin poljettua latua pitkin pohjoiseen.
Entä Korak?
Tantor kantoi hänet syvälle viidakkoon ja pysähtyi vasta sitten, kun etäisestä kylästä ei enää kuulunut mitään ääntä sen tarkkoihin korviin. Silloin se laski taakkansa hellävaroen maahan. Korak yritti vapautua kahleistaan, mutta hänenkään suuri voimansa ei riittänyt riuhtaisemaan poikki monisäikeistä, tiukkaan solmittua köyttä, jolla hänet oli sidottu. Hänen maatessaan siinä, vuoroin ponnistellen, vuoroin leväten, seisoi norsu häntä vartioimassa, eikä viidakossa ollut niin uhkarohkeata vihollista, että olisi mielinyt uhmailla äkillistä kuolemaa, jonka isoruhoinen elukka olisi sille tuottanut.
Päivä sarasti, eikä Korak ollut lähempänä vapautta kuin ennen. Hän alkoi uskoa kuolevansa sinne janoon ja nälkään, vaikka ravintoa oli lähettyvillä yllin kyllin, sillä hän tiesi, että Tantor ei kyennyt päästämään häntä kahlehtivan köyden solmuja.
Ja hänen ponnistellessaan siteitään vastaan kaiken yötä ratsastivat Baynes ja Miriam nopeasti pohjoiseen päin joen vartta pitkin. Tyttö oli vakuuttanut Baynesille, että Korak oli turvassa viidakossa, kun Tantor oli hänen seurassaan. Hänen mieleensä ei ollut juolahtanut, ettei apinamies ehkä kykenisikään katkomaan siteitänsä. Jonkun arabialaisen kiväärinluoti oli haavoittanut Baynesiä, ja tyttö halusi saattaa hänet takaisin Bwanan kotiin, jotta hän saisi asianmukaista hoitoa.