"Sitten", sanoi hän, "pyydän Bwanaa tulemaan kanssani Korakia etsimään.
Hänen täytyy tulla elämään meidän seuraamme."
He ratsastivat kaiken yötä, ja aamu oli juuri valjennut kun he äkkiä tapasivat etelään päin rientävän joukon. Siinä oli Bwana itse kiiltävänmustine sotureineen. Baynesin nähdessään rypisti kookas englantilainen synkästi kulmiansa, mutta hän tahtoi kuulla Miriamin selostuksen, ennenkuin päästi sydämessään hillitsemänsä suuttumuksen valloilleen. Kun tyttö oli lopettanut, näkyi hän unohtaneen Baynesin. Hänen ajatuksensa askartelivat toisessa henkilössä.
"Sanoit löytäneesi Korakin?" tutkaisi hän. "Näitkö hänet todellakin?"
"Näin", vastasi Miriam, "yhtä selvästi kuin näen teidät ja minä pyydän teitä tulemaan mukaani, Bwana, auttaaksenne minua löytämään hänet jälleen."
"Näittekö tekin hänet?" Bwana kääntyi hänen jalosukuisuutensa Morisonin puoleen.
"Kyllä", vastasi Baynes, "hyvin selvästi."
"Minkälaiselta se mies näytti?" jatkoi Bwana. "Kuinka vanhaksi hänet arvioitsitte?"
"Sanoisin, että hän on englantilainen ja jokseenkin minun ikäiseni", vastasi Baynes, "tai ehkä vanhempi. Hän on ihmeellisen jäntevälihaksinen ja tavattoman ahavoitunut."
"Hänen silmänsä ja tukkansa? Panitteko merkille?"
Bwana puhui nopeasti, melkein kiihkeästi. Miriam ehätti vastaamaan.