"Korakin tukka on musta ja silmät harmaat", vastasi tyttö.
Bwana kääntyi neekeripäällikkönsä puoleen.
"Vie neiti Miriam ja herra Baynes kotiin", käski hän. "Minä lähden viidakkoon."
"Sallikaa minun tulla mukaanne, Bwana", huudahti Miriam. "Te lähdette etsimään Korakia. Sallikaa minunkin tulla!"
Bwana kääntyi surumielisesti, mutta päättävästi tyttöön päin.
"Sinun paikkasi", sanoi hän, "on rakastamasi miehen luona."
Sitten hän viittasi päällikköänsä ottamaan hänen hevosensa ja lähtemään paluumatkalle maatilalle. Miriam nousi hitaasti sen väsyneen arabialaisen ratsun selkään, joka oli tuonut hänet sheikin kylästä. Kyhättiin paarit Baynesille, jolla nyt oli kuumetta, ja pieni ratsasseurue lähti verkalleen vaeltamaan mutkittelevaa latua joenvartta pitkin.
Bwana jäi heitä katselemaan, kunnes he olivat häipyneet näkyvistä. Kertaakaan ei Miriam ollut vilkaissut taaksensa. Hän ratsasti pää painuksissa ja olkapäät kumarassa. Bwana huokasi. Hän rakasti tätä pientä arabialaistyttöä kuin omaa tytärtänsä. Hän käsitti, että nuoresta englantilaisesta oli tullut toinen mies, eikä hän siis voinut panna vastaan, jos Miriam todella häntä rakasti; mutta sittenkään ei Bwana voinut olla siitä varma, että jalosukuinen Morison ansaitsi hänen pienen Miriaminsa. Hitaasti hän kääntyi läheistä puuta kohti. Hypäten ylös hän tarttui alempaan oksaan ja veti itsensä ylempiin. Hänen liikkeensä olivat kissamaisen ketterät. Hän nousi korkealle puuhun ja alkoi siellä riisua vaatteitaan. Toiselle olkapäälle heitetystä metsästyslaukusta hän veti pitkän kaistaleen naarashirven nahkaa, sievän köysikiemuran ja julmannäköisen puukon. Hirvennahan hän kietoi nivusvaatteeksi, pujotti köysikiemuran olkapäälleen ja työnsi puukon vyölleen.
Kun hän seisoi pystyssä, pää kenossa ja valtava rintansa pullistettuna, kohosi hänen huulilleen hetkiseksi synkkä hymy. Hänen sieraimensa laajenivat, kun hän haisteli viidakon tuoksuja. Harmaat silmät kapenivat. Kyyristyen hän hyppäsi matalammalle oksalle ja lähti samoilemaan puiden välitse kaakkoa kohti, virrasta poispäin. Hän liikkui nopeasti, vain silloin tällöin pysähtyen korottaakseen äänensä kaameaan ja läpitunkevaan kirkaisuun ja hetkiseksi odottaakseen vastausta.
Hän oli täten samoillut useita tunteja, kun hän hiukan vasemmalta edestäpäin kaukaa viidakosta kuuli heikon vastauksen — urosapinan vastaushuudon. Hänen hermojansa kutkutti ja hänen silmänsä hehkuivat, kun tämä ääni tuli hänen korviinsa. Taaskin hän päästi kamalan huutonsa ja kiiti eteenpäin muuttaen suuntaansa. —