Lopuksi käsittäen, että hänen täytyi kuolla, jos jäisi paikalleen ja odottaisi apua, jota ei voinut saapua, puhutteli Korak Tantoria sillä omituisella kielellä, jota iso eläin ymmärsi. Hän käski elefantin nostaa hänet ylös ja viedä koilliseen päin. Siellä oli Korak äskettäin nähnyt sekä valkoisia että mustia miehiä. Jos hän sattuisi tapaamaan jonkun jälkimäisistä, oli helppoa käskeä Tantor kaappaamaan miekkonen, ja sitten Korak voisi hänellä päästättää itsensä paalusta. Ainakin maksoi vaivan sitä yrittää mieluummin kuin virua siellä viidakossa kuolemaan asti. Tantorin kantaessa häntä eteenpäin metsän läpi huuteli Korak vähän väliä niin kovaa kuin jaksoi, toivoen herättävänsä Akutin ihmisenmuotoisten apinain huomion, joiden lauma vaelluksillaan usein joutui näille tienoille. Ehkäpä Akut kykenisi käsittelemään solmuja — olihan se tehnyt niin silloinkin, kun venäläinen oli sitonut Korakin vuosia sitten. Ja Akut, joka liikuskeli hänen eteläpuolellaan, kuuli heikosti hänen kutsunsa ja saapui. Eräs toinenkin ne kuuli.
Sitten kun Bwana oli jättänyt seuralaisensa lähettäen heidät takaisin maatilalle, oli Miriam ratsastanut vähän matkaa pää kumarassa. Ken voi aavistaa, mitä ajatuksia risteili hänen vilkkaissa aivoissaan. Nyt hän näkyi päässeen ratkaisuun. Hän kutsui päällysmiehen luokseen.
"Minä lähden takaisin Bwanan luo", ilmoitti hän.
Neekeri pudisti päätänsä. "Ei!" selitti hän. "Bwana sanoi, että minun on vietävä teidät kotiin. Siis minä vien teidät kotiin."
"Kieltäydyt päästämästä minua?" kysyi tyttö.
Neekeri nyökkäsi ja jättäytyi jälkeen, voidakseen paremmin pitää häntä silmällä. Miriam hymyili puolittain. Pian kulki hänen hevosensa matalalla riippuvan oksan alitse, ja musta päällysmies sai tuijottaa tytön tyhjään satulaan. Hän juoksi eteenpäin puuta kohti, johon neitonen oli hävinnyt, mutta ei nähnyt hänestä vilahdustakaan. Hän kutsui; mutta mitään vastausta ei kuulunut, jollei ehkä matalaa, ilkkuvaa naurua kaukaa oikealta. Hän lähetti miehensä viidakkoon etsimään tyttöä, mutta he palasivat tyhjin toimin. Hetkisen perästä hän ryhtyi jatkamaan matkaa maatilalle, sillä nyt oli Baynesilla kuumehoureita.
Miriam riensi heti takaisin, oikaisten sinne päin, jonne otaksui Tantorin suuntaavan matkansa — sille paikalle, jolle tiesi norsujen usein kerääntyvän metsän sydämeen, suoraan itään sheikin kylästä. Hän liikkui ääneti ja nopeasti. Hän oli karkoittanut mielestään kaikki muut ajatukset paitsi sen, että piti löytää Korak ja tuoda hänet mukanaan. Se oli hänen velvollisuutensa. Tähän päätökseen oli vielä liittynyt kiusallinen pelko, että Korak ehkä ei ollut suoriutunut ilman mitään vammaa. Hän nuhteli itseänsä, ettei ollut sitä ennemmin ajatellut, vaan oli halutessaan saattaa haavoittunutta Morisonia takaisin kartanoon jättänyt muistelematta Korakin mahdollisia tarpeita. Hän oli matkannut nopeasti ja levähtämättä useita tunteja, kun vihdoin kuuli edeltänsä ison, tovereitaan kutsuvan apinan tutunomaisen huudon.
Hän ei vastannut, joudutti vain vauhtiaan, kunnes melkein lensi. Nyt hän tunsi herkkiin sieraimiinsa Tantorin hajun ja tiesi olevansa oikealla tolalla, lähellä etsittäväänsä. Mutta hän ei huutanut, koska tahtoi yllättää nuorukaisen. Pian hän siinä onnistuikin, ilmestyen äkkiä toverusten näkyviin, ison norsun huojuessa eteenpäin, keinuttaen miestä ja raskasta paalua päälaellaan ja pidellen niitä siellä ylöspäin kierretyllä kärsällään.
"Korak!" huusi Miriam lehvistä hänen yläpuoleltaan. Heti käännähti iso urosnorsu ääntä kohti, laski taakkansa maahan ja toitottaen hurjasti valmistausi puolustamaan toveriansa. Kun apinamies tunsi tytön äänen, nousi hänelle äkkiä pala kurkkuun.
"Miriam!" huusi hän takaisin tytölle.