"Ne ovat paholaisia", jupisi poika. "Minä en matkustaisi mokomain kanssa, sillä silloin minä karkaisin niiden kimppuun ja tappaisin ne, kun ensi kerran näkisin niiden pieksevän väkeänsä, niinkuin ne nyt tekevät. Mutta", lisäsi hän hetkisen mietittyään, "minä voin tiedustaa niiltä lähintä satamaa, ja sitten, Akut, voimme heidät jättää."
Apina ei vastannut mitään, ja poika hypähti maahan ja läksi ripeästi astumaan safarin perässä. Hän oli noin sadan metrin päässä, kun toinen valkoisista huomasi hänet. Mies päästi hälytyshuudon, ojensi heti kiväärinsä poikaa kohti ja laukaisi. Luoti osui juuri maalinsa eteen siroitellen turvetta ja varisseita lehtiä pojan sääriä vasten. Sekuntia myöhemmin ampuivat toinen valkoihoinen ja jälkijoukon mustat soturit vimmatusti poikaa kohti.
Jack hyppäsi loukkaantumattomana puun taakse. Päiväkausien hätääntynyt pako viidakon läpi oli ärsyttänyt Karl Jönssonin ja Sven Malbinin hermot ja täyttänyt heidän mustat sotapoikansa tolkuttomalla pelolla. Jokainen uusi ääni takaapäin toitotti heidän säikähtyneihin korviinsa sheikin ja hänen verenhimoisten seuralaistensa tuloa. He olivat hirveästi hätääntyneitä, ja alastoman valkoisen soturin äänetön esillepujahtaminen viidakosta, jonka läpi juuri olivat tulleet, hätkähdytti niin Malbinin, että tämä päästi valloilleen kaiken hillityn tarmonsa; sillä Malbin oli tuon omituisen ilmestyksen ensiksi nähnyt, ja Malbinin huuto ja laukaus hälytti toiset toimimaan.
Kun heidän hermojännityksensä oli lauennut ja he selostivat toisilleen, mitä vastaan olivat taistelleet, havaittiin, että ainoastaan Malbin oli jotakin selvästi nähnyt. Jotkut neekereistäkin vakuuttivat olennon hyvin erottaneensa, mutta heidän kuvauksensa siitä vaihtelivat niin suuresti, että Jönsson, joka ei itse ollut mitään nähnyt, oli hiukan taipuvainen asiaa epäilemään. Yksi mustista väitti, että olento oli ollut yksitoista jalkaa pitkä ja että sillä oli miehen ruumis ja norsun pää. Toinen oli nähnyt kolme tavattoman isoa arabialaista suurine mustine partoineen; mutta kun jälkijoukko hermostuksestaan toivuttuansa läksi tarkastamaan vihollisen asemaa, ei se löytänyt mitään; sillä Akut ja poika olivat loitonneet epäystävällisten pyssyjen kantamilta.
Jack oli alakuloinen ja murheellinen. Hän ei ollut vielä kokonaan toipunut neekereiltä saamansa tylyn vastaanoton masentavasta vaikutuksesta, ja nyt oli hänen osakseen tullut vielä vihamielisempi kohtelu miesten taholta, jotka olivat samanvärisiä kuin hänkin.
"Pienemmät eläimet pakenevat säikähtyneinä tieltäni", jupisi hän puolittain itsekseen, "suuremmat pedot ovat minut nähdessään valmiit repimään minut palasiksi. Mustat miehet tappaisivat minut keihäillään ja nuolillaan, ja nyt ovat omat valkoiset heimolaiseni ampuneet minua ja ajaneet minut pois. Ovatko kaikki maailmaan luodut olennot minun vihollisiani? Eikö Tarzanin pojalla ole muuta ystävää kuin Akut?"
Vanha apina vetäysi lähemmäksi poikaa.
"On isot apinat", virkkoi hän. "Vain ne olisivat Akutin ystävän ystäviä. Vain isot apinat lausuvat Tarzanin pojan tervetulleeksi. Olet nähnyt, että ihmiset eivät sinusta huoli. Lähtekäämme nyt jatkamaan isojen apinain — meidän kansamme etsimistä."
Isojen apinain kieli on kokoonpantu yksitavuisista kurkkuäännähdyksistä, joita tehostetaan eleillä ja merkeillä. Kirjaimellisesti ei sitä voi ihmiskielelle tulkita; mutta mikäli se on tulkittavissa, kuuluivat pojalle lausutut sanat siten.
Toverukset vaelsivat ääneti jonkun aikaa, senjälkeen kun Akut oli puhunut. Poika oli vaipuneena syviin ajatuksiin — katkeriin ajatuksiin, joissa viha ja kostonhalu olivat etualalla. Vihdoin hän lausui: "No niin, Akut, menkäämme etsimään ystäviämme, isoja apinoita."