Tuntien heimolaistensa luonteen ja tavat oli Akut liian viisas ilmoittaakseen omaa ja toverinsa läsnäoloa ennenkuin tanssin hullu huumaus oli ohitse. Sitte kun rummutus lakkaisi ja apinaveikkojen vatsat olivat hyvin ravitut, huutaisi hän niille. Seuraisi neuvottelu, jonka jälkeen hän ja Korak otettaisiin yhteiskunnan jäseniksi. Saattaisi olla niitä, jotka panisivat vastaan, mutta sellaiset olisivat taivutettavissa lihasvoimilla, joita hänellä ja pojalla oli yllin kyllin. Viikkojen, ehkä kuukausienkin aikana heidän läsnäolonsa mahdollisesti herättäisi alati vähenevää epäluuloa toisissa heimon jäsenissä, mutta lopuksi heistä tulisi vieraille apinoille yhtä hyvät ystävät kuin jos olisivat saman emon maitoa imeneet.
Akut toivoi, että he olivat tulleet niiden pariin, jotka olivat tunteneet Tarzanin, sillä se olisi auttanut pojan esittelyssä ja edistänyt Akutin hartaimman toivomuksen toteutumista eli Korakin pääsemistä apinain kuninkaaksi. Kuitenkin sai Akut pojan vain vaivoin pidätetyksi ryntäämästä tanssivien eläinten keskelle — mikä olisi tiennyt heidän molempien välitöntä tuhoa, koska hysteerinen vimma, johon isot apinat kummallisia menojansa suorittaessaan yltyvät, on laadultaan sellaista, että julmimmatkin petoeläimet niitä silloin kaukaa kiertävät.
Kuun vaipuessa verkalleen amfiteatterin korkean, lehväisen taivaanrannan taakse, vaimeni rummun räminä ja tanssivain ponnistukset tulivat hillitymmiksi, kunnes loppusävel lyötiin ja isot eläimet kävivät käsiksi ateriaan, jonka olivat tänne remuista juhlaansa varten raastaneet.
Siitä, mitä oli kuullut ja nähnyt, tiesi Akut selittää Korakille, että näillä juhlamenoilla julistettiin uuden kuninkaan valitsemista, ja hän näytti pojalle pörröturkkisen itsevaltiaan mahtavaa ruhoa. Kaiketi se oli tullut kuninkaaksi kuten monet inhimillisetkin hallitsijat — edeltäjänsä murhaamalla.
Kun apinat olivat ahmineet vatsansa täyteen ja monet niistä vetäytyneet puuntyville, kiertyäkseen nukkumaan, nykäisi Akut Korakia käsivarresta.
"Tule", kuiskasi hän. "Tule verkalleen. Seuraa minua. Tee niinkuin Akut tekee."
Sitten hän pujottelihe hiljaa puiden välitse, kunnes seisoi amfiteatterin yli riippuvalla oksalla. Siihen hän äänetönnä pysähtyi. Sitten hän mörähti. Heti hyppäsi parikymmentä apinaa jaloilleen. Niiden villit pienet silmät kiitivät nopeasti pitkin aukeaman kehää. Kuningasapina näki ensimmäisenä molemmat olennot puun oksalla. Se mölähti pahaaennustavasti. Sitten se astua köntysti muutaman askeleen tungettelijoita kohti. Sen karvat olivat pystyssä. Koivet olivat kankeat, minkä vuoksi sen käynti näytti ontuvalta ja tempovalta. Sen kintereillä astui joukko urosapinoita.
Se pysähtyi hiukan ennen kuin ehti puussa olevien kohdalle — juuri riittävän matkan päähän, ollakseen heidän harppauksensa ulottumattomissa. Varovainen kuningas! Siinä se seisoi keinutellen itseään edestakaisin lyhyillä säärillään, paljastaen hampaansa kamalaan irvistykseen, mylvien mylvimistään, yhä äänekkäämmin, kunnes se verkalleen, mutta alati vahvistuen oli yltynyt karjunnaksi. Akut tiesi, että ruhtinas kiihoitti itseänsä tarpeelliseen raivomäärään, jotta se riittäisi hyökkäykseen heitä vastaan.
Vanha apina ei halunnut taistella. Hän saapui pojan kanssa yhdistääkseen kohtalonsa heimon kohtaloihin.
"Olen Akut", sanoi hän. "Tämä on Korak. Korak on Tarzanin, Apinain entisen kuninkaan poika. Minä taas olin niiden apinain kuninkaana, jotka asuivat isojen vetten varsilla. Olemme tulleet metsästämään teidän kanssanne. Olemme suuria metsästäjiä. Olemme mainioita taistelijoita. Sallikaa meidän saapua rauhassa!"