Kuningas lakkasi keinuttelemasta itseänsä. Se vilkaisi pariin synkeänä tuuheiden kulmiensa alta. Sen silmät veristivät, niiden ilme oli villi ja ovela. Sen kuninkuus oli perin uutta, ja se oli siitä hyvin arka. Se pelkäsi kahden vieraan apinan anastuksia. Pojan sileä, ruskea, karvaton iho oli ilmaissut ihmisen, ja ihmistä se kammosi ja vihasi.
"Menkää tiehenne!" murisi se. "Menkää tiehenne, taikka minä tapan teidät."
Innokas poika, joka seisoen isoruhoisen Akutin takana oli hehkunut odotuksesta ja onnesta, oli mielinyt hypätä alas noiden karvaisten hirviöiden joukkoon ja osoittaa niille olevansa niiden ystävä ja yksi niistä. Hän oli otaksunut niiden ottavan hänet avosylin vastaan, mutta nyt täyttivät kuningasapinan sanat hänen sydämensä suuttumuksella ja surulla. — Neekerit olivat karanneet hänen kimppuunsa ja ajaneet. hänet pois. Sitten hän oli kääntynyt valkoisten miesten, omain heimolaistensa, puoleen, vain kuullakseen luotien vinkunaa odottamainsa tervehdyssanojen asemesta. Isot apinat olivat olleet hänen viimeisenä toivonaan. Niiltä hän odotti toveruutta, jonka ihmiset olivat häneltä kieltäneet. Äkkiä valtasi hänet raivo.
Kuningasapina oli melkein suoraan hänen alapuolellaan. Toiset olivat asettuneet puoliympyrään muutaman metrin päähän ruhtinaansa taakse. Ne tarkkasivat perin uteliaina tapausten kulkua. Ennenkuin Akut saattoi arvata pojan aikomusta tai estää häntä siitä, hyppäsi tämä suoraan kuninkaan eteen, jonka nyt oli onnistunut ärsyttää itsensä raivokkaaseen vimmaan.
"Minä olen Korak!" huusi poika. "Minä olen Tappaja. Minä tulin elääkseni ystävänä joukossanne. Te mielitte ajaa minut pois. Hyvä on, kyllä minä lähden; mutta ennen lähtöäni näytän teille, että Tarzanin poika on herranne, kuten hänen isänsä oli ennen häntä — että hän ei pelkää kuningastanne enempää kuin teitä muitakaan."
Hetkisen seisoi apinain kuningas hämmästyksestä liikkumattomana. Se ei ollut odottanut niin ruttoa toimintaa kummaltakaan tungettelijalta. Samaten oli Akut kummissaan. Hän huuteli nyt kiihkeästi Korakia takaisin, tietäen, että tuolla pyhitetyllä tanterella tulisivat toiset urokset otaksuttavasti kuninkaan avuksi sivullista vastaan, vaikka olikin vähän luultavaa, että kuningas apua tarvitsisi. Kun nuo mahtavat leuat kerran puristuisivat yhteen pojan kaulassa, tulisi loppu väleen. Hypätä pojalle avuksi olisi varma kuolema Akutille itselleenkin; mutta urhea vanha apina ei epäröinyt silmänräpäystäkään. Karvat pystyssä ja möristen pudottausi hän nurmikolle juuri kun kuningasapina hyökkäsi.
Eläimen kädet koukistuivat tarttuakseen kiinni sen karatessa pojan kimppuun. Sen julmat leuat olivat ammollaan upottaakseen isot kellervät hampaat pojan ruskeaan ihoon. Myöskin Korak loikkasi eteenpäin ottaakseen hyökkäyksen vastaan; mutta hän loikkasi köyristyen, pedon ojennettujen käsivarsien alitse. Kosketuksen hetkellä pyörähti poika toisella jalallaan ja iski koko ruumiinsa painolla ja harjaantuneiden lihaksiensa voimalla nyrkkinsä uroksen vatsaan. Parahtaen haukkasi kuningasapina ilmaa ja tuupertui, samalla kun se turhaan tavoitti ketterää, alastonta olentoa, joka vikkelästi livahti sen käsistä.
Raivon ja kauhun mylvähdykset pääsivät kaatuneen kuninkaan takana seisovilta uroksilta, kun ne murhan himo villissä pienessä sydämessään ryntäsivät eteenpäin Korakia ja Akutia vastaan; mutta vanha apina oli liian viisas antautuakseen sellaiseen epätasaiseen otteluun. Neuvoa poikaa peräytymään olisi nyt ollut turhaa, ja sen Akut tiesi. Sekunninkin tuhlaaminen kehoituksiin olisi sinetöinyt heidän kummankin kuolemantuomionsa. Oli vain yksi ainoa keino, ja sitä Akut käytti. Tarttuen poikaan vyötäisistä hän nosti hänet ilmaan, kääntyi ja vilisti toista puuta kohti, jonka oksat riippuivat matalalla kentän yläpuolella. Aivan heidän kintereillään parveili kamala joukko; mutta vaikka Akut olikin vanha ja hänellä oli kannettavanaan rimpuileva Korak, oli hän kuitenkin vainoojiansa nopeampi.
Yhdellä hyppäyksellä apina tavoitti matalan oksan ja ketterästi kuin marakatti se kiepautti itsensä ja pojan turvaan. Eikä se täälläkään vitkastellut, vaan riensi öisen viidakon läpi kantaen kuormaansa turvalliseen paikkaan. Jonkun aikaa ajoivat urokset heitä takaa; mutta kun nopeammat pääsivät hitaammista edelle ja havaitsivat joutuneensa tovereistaan erilleen, luopuivat ne ajosta ja pysähtyivät karjumaan ja kiljumaan, kunnes viidakko värähteli niiden hirveästä mölystä. Sitten ne kääntyivät ja palasivat amfiteatteriin.