Nukkumiskysymys tuotti Korakille päänvaivaa. Hän tiesi, ettei tyttönen nukkuessaan voinut pysytellä tasapainossa oksanhaarukassa; ja yhtä vähän turvallista oli sallia hänen nukkua tanterella kaikkien rosvoilevien petoeläinten hyökkäyksille alttiina. Oli vain yksi mahdollinen ratkaisu — Korakin täytyi pidellä häntä sylissään kaiken yötä. Ja niin hän tekikin. Akut lepäsi tytön toisella puolella ja Korak toisella, niin että molempain ruumiit lämmittivät häntä.
Miriam ei nukkunut paljoa ennenkuin yö oli puoliväliin kulunut; mutta vihdoin luonto voitti alhaalla ammottavan mustan kuilun ja toisella sivulla lepäävän villieläimen karvaisen ruumiin herättämän pelon, ja hän vaipui syvään uneen, jota kesti vielä päivännousun jälkeenkin. Kun hän avasi silmänsä, oli aurinko jo korkealla taivaalla. Aluksi hän ei voinut uskoa asemaansa todeksi. Hänen päänsä oli kierähtänyt Korakin olkapäältä, niin että silmät osuivat apinan karvaiseen selkään. Sen nähdessään hän säpsähti. Sitten hän huomasi, että joku piteli häntä, ja kääntäessään päätänsä hän havaitsi pojan katselevan häntä hymyilevillä silmillään. Hänen hymyillessään ei tyttönen voinut häntä pelätä, ja nyt hän lyöttäysi lähemmäksi poikaa, tuntien luonnollista inhoa vieressään toisella puolen lepäävää pörröturkkista eläintä kohtaan.
Korak haastoi hänelle apinain kieltä; mutta tyttö ravisti päätänsä ja puhui vuorostaan arabialaisten kieltä, joka oli yhtä käsittämätöntä pojalle kuin apinain kieli hänelle itselleen. Akut istui katsellen heitä. Hän kykeni ymmärtämään mitä Korak sanoi; mutta tyttö päästeli suustansa ainoastaan hupsuja ääniä, jotka olivat aivan käsittämättömiä ja naurettavia. Akut ei voinut ymmärtää, mitä viehätystä Korak tuossa lapsukaisessa näki. Se katseli tyttöä kauan ja kiinteästi, arvosteli häntä huolellisesti ja raapaisi sitten päätänsä, nousi ja ravisti itseänsä.
Se liikahdus sai tyttösen säikähtämään, — hän oli hetkiseksi unohtanut Akutin. Jälleen häntä pöyristytti. Eläin näki, että tyttö pelkäsi sitä, ja elukkana se nautti eläimellisyytensä herättämästä kammosta. Kyyristyen ojensi se ison kätensä salavihkaa tyttöä kohti ikäänkuin tarttuakseen häneen. Tämä väistyi vielä kauemmaksi. Akutin vilkkuvat silmät nauttivat kovin tilanteen lystillisyydestä — se ei havainnut pojan siihen tähdättyjä kapenevia silmiä eikä lyhenevää kaulaa leveiden olkapäiden kohotessa hyökkäysasentoon. Juuri kun apinan sormet olivat tarttumaisillaan tytön käsivarteen, nousi nuorukainen äkkiä, vihaisesti murahtaen. Nyrkkiin puristettu käsi vilahti Miriamin silmien ohitse mäiskäyttämään nasevan nenäpiuvin ällistyneen Akutin kuonoon. Päästäen ölisevän mylvähdyksen tuupertui ihmisenmuotoinen taaksepäin ja kierähti puusta.
Korak seisoi tuijottaen alas häneen, kun samassa äkillinen sujahdus läheisissä pensaissa kiinnitti hänen huomionsa. Tyttökin katsoi alaspäin, mutta hän ei nähnyt muuta kuin vihaisen apinan kompuroimassa jaloilleen. Sitten välähti kuin jousesta ammuttu vasama vanuke täplikästä keltaista turkkia suoraan Akutin selkää kohti. Se oli Sheeta, leopardi.
KYMMENES LUKU
Vaarallisia vieraita
Leopardin loikatessa isoa apinaa kohti huohotti Miriam hämmästyksestä ja kauhusta — ei Akutia uhkaavan vaaran tähden, vaan tuon nuorukaisen menettelyn vuoksi, joka vastikään oli vihaisesti iskenyt omituista toveriansa. Sillä tuskin oli peto tullut näkyviin, kun poika paljastettu veitsi kädessä hyppäsi kauas aivan sen päälle, niin että juuri kun Sheeta oli iskemäisillään hampaansa ja kyntensä Akutin leveään selkään, putosi Tappaja leopardin hartioille.
Kissaeläin pysähtyi ilmassa, sivuutti apinan vain hitusen verran ja kierähti kamalasti kiljuen selälleen. Reuhtoen ja kynsien ponnisteli se tavoittaakseen ja ravistaakseen kimpustansa vihollisen, joka hampaillaan raateli sen niskaa ja veitsellään viilteli sen kylkeä.
Hämärää vaistoa totellen ponnahti Akut, heti kun oli kuullut takaansa tuon äkillisen ryntäyksen, puuhun tytön viereen niin ketterästi, että se moisessa raskaassa eläimessä oli miltei ihmeteltävää. Mutta kääntyessään ja nähdessään mitä alhaalla tapahtui riensi se yhtä nopeasti jälleen maahan. Yksityiset riidat unohtuivat pian vaaran uhatessa sen inhimillistä toveria, eikä se ollut rahtuakaan vähemmän kerkeä panemaan omaa turvallisuuttaan alttiiksi ystävänsä puolesta, kuin Korak oli ollut sitä auttaakseen.