Niiden yläpuolella parkuivat pikkuapinat kirmaten sinne tänne puolihulluina kiihtymyksestä ja raivosta. Edestakaisin taistelukentän yläpuolella lenteli lukemattomia loistavasulkaisia lintuja, kirkuen käheitä vimman- ja uhmanhuutojaan. Etäällä karjui leijona.
Isompi uros repi vastustajaansa vähitellen kappaleiksi. Ne kierivät maassa pureskellen ja huitoen toisiaan. Taas ne olivat pystyssä takajaloillaan, raastoivat ja reuhtoivat kuin inhimilliset painijat; mutta molemmat taistelijat ja maa niiden ympärillä punoitti hurmeesta.
Kaiken aikaa virui Miriam yhä tajutonna maassa. Vihdoin sai toinen apinoista ratkaisevasti isketyksi hampaansa toisen niskasuoneen, ja niin ne painuivat tantereelle viimeisen kerran. Muutaman minuutin ne makasivat siinä melkein potkiskelematta. Vain isompi uros yksinään nousi tästä viimeisestä syleilystä. Se ravisti itseänsä. Syvä murahdus vyöryi sen karvaisesta kurkusta. Se hoippui edestakaisin tytön ja voitetun vihollisensa ruumiin välillä. Sitten se nousi viimemainitun päälle ja karjaisi kauhean voitonhuutonsa. Pienet apinat hajaantuivat kirkuen kaikille haaroille, kun tuo pelottava ulvahdus kajahti niiden korviin. Komeasulkaiset linnut lehahtivat lentoon ja pakenivat. Taas kuului leijonan karjunta, tällä kertaa kauempaa.
Iso apina vaappui vielä kerran tytön viereen. Se käänsi hänet selälleen ja kumartui nuuskimaan kasvoja ja rintaa ja kuuntelemaan hänen hengitystään. Tyttö eli. Marakatit palasivat. Niitä tuli parvittain ja ne syytivät ylhäältä herjauksia voittajalle.
Ihmisapina osoitti suuttumustaan paljastamalla hampaansa ja mörisemällä niille. Sitten se kumartui ja nostaen tytön hartioilleen hoippui pois viidakkoon. Sen perässä seurasi äkäinen mölyjoukko.
YHDESTOISTA LUKU
Neidonryöstö
Metsästämästä palatessaan kuuli Korak kiihtyneiden marakattien pärpätyksen. Hän tiesi siitä, että jotakin varsin vakavaa oli tapahtunut. Varmaankin oli Histah, käärme, kiertänyt niljakat kiemuransa jonkun varomattoman manun ruumiin ympäri. Nuorukainen kiirehti eteenpäin. Pienet apinat olivat Miriamin ystäviä. Korak auttaisi niitä, jos voisi. Hän samosi joutuisasti keskitasanteen lehvätietä pitkin. Puuhun, jossa Miriamin suojus sijaitsi, laski hän riistansa ja kutsui ääneensä tyttöä. Ei kuulunut mitään vastausta. Hän pudottausi nopeasti alemmalle lehvätasanteelle. Kenties tyttö piileili häneltä.
Isolla oksalla, jolla Miriam usein keinui huolettoman mukavasti, näki hän Gikan tuettuna puun paksua runkoa vasten. Mitähän se merkitsi? Miriam ei koskaan ennen ollut jättänyt Gikaa noin yksikseen. Korak otti nuken ja työnsi sen vyöhönsä. Hän kutsui uudestaan ja äänekkäämmin; mutta Miriam ei vastannut hänen huhuntaansa. Etäällä kävi kiihtyneiden manujen mölinä vähemmän selväksi.
Oliko niiden kiihtymyksellä ehkä jotakin yhteyttä Miriamin katoamisen kanssa? Pelkkä ajatuskin oli kylliksi. Odottamatta Akutia, joka tuli verkalleen jonkun matkan päässä hänen takanaan, riensi Korak nopeasti mölyjoukkoa kohti. Muutamassa minuutissa hän ehtikin takimmaisten luo. Hänet nähdessään ne alkoivat kirkua ja osoitella eteensä alaspäin, ja hetkistä myöhemmin saapui Korak paikalle ja näki, mikä niiden raivon aiheutti.