Nuorukaisen sydän jähmettyi kauhusta hänen nähdessään tytön ruumiin riippuvan ison apinan hartioilla. Että Miriam oli kuollut, sitä hän ei epäillytkään, ja sillä hetkellä heräsi hänessä jotakin, mitä hän ei yrittänyt itselleen selvittää eikä olisi voinut selvittää, vaikka olisi yrittänytkin. Mutta yhtäkkiä tuntui koko maailma keskittyneen tuohon pehmeään, siroon ruumiiseen, tuohon hentoon, pieneen ruumiiseen, joka niin surkean velttona ja avuttomana riippui luontokappaleen vankoilta olkapäiltä.
Nyt hän tiesi, että pikku Miriam oli hänen maailmansa — hänen aurinkonsa, kuunsa ja tuikkivat tähtensä. Tytön menetyksessä oli häneltä sammunut kaikki valo, kylmennyt kaikki lämpö, kadonnut kaikki onni. Voihkaus pääsi hänen huuliltaan ja senjälkeen sarja kamalia karjahduksia, petojen karjuntaa petomaisempina, kun hän mittausluodin lailla laskeusi vimmatusti alas ja riensi tämän inhoittavan rikoksen tekijää kohti. Urosapina käännähti uuden ja uhkaavan äänen kuullessaan, ja sen kääntyessä leimahti uutta liekkiä Tappajan raivoon ja vihaan, sillä hän näki, että eläin hänen edessään ei ollut kukaan muu kuin kuningasapina, joka oli ajanut hänet pois isojen ihmisenmuotoisten yhteiskunnasta, hänen sieltä etsiessään ystävyyttä ja turvapaikkaa.
Heittäen tytön maahan kääntyi apinauros jälleen taistelemaan kalliin saaliinsa omistuksesta; mutta tällä kertaa se odotti helppoa voittoa. Sekin puolestaan tunsi Korakin. Eikö se ollut karkoittanut häntä apinaleiristä hampaan iskemättä tai käpälän koskematta? Pää kumarassa ja kaartuvin hartioin se vyöryi sileäihoista olentoa vastaan, joka rohkeni vastustaa sen oikeutta saaliiseen.
He kohtasivat toisensa kallo kalloa vasten, kuin kaksi hyökkäävää härkää, tuupertuakseen tantereelle huitoen ja repien toisiansa. Korak unohti veitsensä. Sellaista raivoa ja verenhimoa, jonka vallassa hän oli, saattoi tyydyttää vain lämpöisen lihan tuntu raatelevissa hampaissa, tuoreen sydänveren pirskoittuminen hänen paljaalle iholleen; sillä sitä itse tietämättänsä taisteli Korak, Tappaja, suuremmasta kannustuksesta kuin vihan ja koston — hän taisteli väkevänä urospuolena toista urosta vastaan omaan lajiinsa kuuluvan naaraan omistamisesta.
Niin raju oli apinaihmisen hyökkäys, että hän pääsi kiinni vastustajaansa, ennenkuin tämä ehti ehkäistä, ja iski vahvat leukansa pullistuneeseen kaulasuoneen; ja siinä hän riippui, ummessa silmin, samalla kun sormet hapuilivat kiinni karvaisesta kurkusta.
Silloin Miriam raotti silmänsä, jotka tämä näky sai avartumaan.
"Korak!" huudahti hän. "Korak! Minun Korakini! Tiesinhän minä, että sinä tulisit. Tapa se, Korak! Tapa se!" Ja salamoivin silmin ja kohoavin povin nousi tyttö jaloilleen ja riensi Korakin viereen häntä rohkaisemaan. Tappajan keihäs oli siinä lähellä, mihin hän oli sen paiskannut hyökätessään apinaa vastaan. Tyttö näki sen ja sieppasi käteensä. Hän ei tuntenut mitään huimaavaa heikkoutta tätä jalkojensa juuressa taisteltua alkuaikojen kamppailua katsellessaan. Hän ei tuntenut mitään hysteeristä jälkivaikutusta hermojännityksestä, jonka hänen oma seikkailunsa uroksen kanssa oli aiheuttanut. Hän oli kiihtynyt, mutta tyyni ja aivan peloton. Hänen Korakinsa taisteli toisen manganin kanssa, joka oli mielinyt ryöstää hänet; mutta hän ei etsinyt turvaa riippuvalta oksalta, sieltä matkan päästä tarkatakseen ottelua, kuten joku manganinaaras olisi tehnyt. Sen sijaan hän suuntasi Korakin keihään terävän kärjen urosapinan kylkeen ja työnsi sen syvälle pedon sydämeen. Korak ei olisi tarvinnut hänen apuansa, sillä iso uros oli jo henkitoreissaan ja veri pulppusi sen revitystä kaulasuonesta; mutta Korak nousi hymyillen ja lausui tunnustuksen auttajalleen.
Kuinka solakka ja siro tuo tyttö olikaan! Oliko hän äkkiä muuttunut muutaman tunnin kuluessa nuorukaisen poissa ollessa vai oliko taistelu apinan kanssa vaikuttanut hänen näköhermoihinsa? Hän katseli Miriamia ikäänkuin uusilla silmillä, sillä niin monta hämmästyttävää ja ihmeellistä yllätystä ilmeni hänen katseelleen. Kuinka kauan oli kulunut siitä, kun hän oli tavannut hänet isänsä kylästä pienenä arabialaistyttönä, sitä hän ei tiennyt, sillä aika ei viidakossa merkitse mitään eikä hän siis ollut päiviä laskenut. Mutta katsellessaan häntä nyt hän tajusi, että Miriam ei enää ollut sama pikku tyttö, jonka hän oli nähnyt leikkimässä Gikan kanssa suuren puun alla juuri vaajavarustuksen sisäpuolella. Muutoksen oli täytynyt olla hyvin verkallinen, koska se tähän asti oli jäänyt häneltä huomaamatta. Ja miksi hän sen nyt näin äkkiä oli tullut todenneeksi? Hänen katseensa siirtyi tytöstä kuolleen apinauroksen ruumiiseen. Ensi kertaa välähti hänen mielikuvitukseensa syy, miksi tyttöä oli yritetty ryöstää. Korakin silmät lensivät suuriksi, ja sitten ne kapenivat raivoa osoittaviksi raoiksi, kun hän kiiluvin katsein tarkkasi jalkainsa juuressa viruvaa peikkomaista otusta. Kun hänen katseensa sitten kohosi Miriamin kasvoihin, nousi hänen omilleen hillitty puna. Nyt hän tosiaan katseli häntä toisilla silmillä —- neitoa tähystävän miehen silmillä.
Akut oli saapunut juuri kun Miriam oli keihästänyt Korakin vastustajan. Vanhan apinan riemastus oli raju. Se asteli kankeakoipisena ja hirveän näköisenä kaatuneen vihollisen ympärillä. Se murisi ja kohotti ylöspäin pitkän, liikkuvan huulensa. Sen niskakarvat nousivat pystyyn. Se ei kiinnittänyt mitään huomiota Korakiin ja Miriamiin. Etäällä sen pienien aivojen sisimmissä sopukoissa liikkui jotakin — jotakin, minkä ison uroksen haju oli herättänyt. Tämän itävän ajatuksen ulkonainen ilmaus oli eläimellistä raivoa; mutta sisempi tunne oli mitä mieluisin. Ison uroksen haju ja sen kookkaan, karvaisen ruhon näkeminen oli herättänyt Akutin sydämessä omaan lajiinsa kuuluvan toverin kaipausta. Niinpä ei Korak yksinään ollut muuttumassa.
Entä Miriam? Hän oli nainen. Naisen jumalaisena oikeutena on rakastaa. Ja hän oli aina rakastanut Korakia. Korak oli hänen iso veljensä. Ainoastaan Miriamissa ei siis tapahtunut muutosta. Hän oli yhä onnellinen Korakinsa toverina. Hän rakasti yhä Korakia — niinkuin sisar rakastaa hellää veljeä — ja oli hänestä hyvin, hyvin ylpeä. Koko viidakossa ei ollut toista niin voimakasta, niin komeata tai niin uljasta.