Korak tuli hänen lähelleen. Katsahtaessaan pojan silmiin näki tyttö niissä uuden valon; mutta hän ei ymmärtänyt sitä. Hän ei käsittänyt, kuinka lähellä kypsymystä he olivat, eikä mitään kaikesta siitä muutoksesta heidän elämässään, mitä Korakin ilme saattoi merkitä.
"Miriam", kuiskasi nuorukainen, ja hänen äänensä kuulosti käheältä, kun hän laski ruskean käden tytön paljaalle olalle. "Miriam!" Äkkiä hän puristi tytön rintaansa vasten. Tämä vilkaisi nauraen hänen kasvoihinsa, ja sitten nuorukainen kumartui suutelemaan häntä suoraan huulille. Vielä silloinkaan ei tyttö käsittänyt. Hän ei voinut muistaa, että häntä koskaan ennen oli suudeltu. Se oli hyvin suloista. Miriam piti siitä. Hän ajatteli, että Korak sillä tavoin tahtoi osoittaa, kuinka iloissaan oli siitä, että ison apinan ei ollut onnistunut raahata häntä pois. Hänkin oli iloissaan. Ja siksi hän kietoi käsivartensa Tappajan kaulaan ja suuteli häntä yhä uudelleen. Sitte hän huomatessaan nuken nuorukaisen vyössä siirsi sen omaan haltuunsa, suudellen sitä, niinkuin oli suudellut Korakia.
Korak mieli sanoa jotakin. Hän halusi sanoa tytölle, kuinka suuresti hän häntä rakasti; mutta hänen rakkautensa kuohunta tukehdutti häntä, ja manganien kielen sanasto oli rajoitettu.
Tapahtui äkillinen keskeytys. Kuului matalaa mörinää — Akut mörisi, ei äänekkäämmin kuin äsken, kun se teikaroi kuolleen uroksen ruumiilla, ei tosiaan puoleksikaan niin äänekkäästi; mutta sävel tehosi Korakissa uinuvan viidakkopedon huomiokykyyn. Se oli varoitus. Korak nosti nopeasti katseensa häntä niin lähellä olevista säteilevistä kasvoista. Nyt heräsivät hänen muut aistinsa. Hänen korvansa, hänen sieraimensa herkistyivät. Jotakin oli tulossa!
Tappaja siirtyi Akutin viereen. Miriam oli ihan heidän takanaan. Nuo kolme olivat kuin veistettyjä kuvapatsaita, jotka tuijottivat viidakon lehväiseen sotkuiseen tiheikköön. Melu, joka oli herättänyt heidän huomionsa, paisui, ja samassa ryntäsi esille iso apina vesakosta muutaman askeleen päästä heidän seisomapaikaltaan. Eläin pysähtyi heidät nähdessään. Se mörähti varoittavasti hartiainsa yli, ja hetkistä myöhemmin tuli toinen apina arastellen esille. Sitten seurasi muita — uroksia ja naaraksia pentuineen, kunnes parikymmentä karvaista hirviötä seisoi näihin kolmeen tuijottamassa. Siinä oli kaatuneen apinakuninkaan heimo. Akut puhui ensimmäiseksi. Se osoitti kuolleen uroksen ruumista.
"Korak, mahtava taistelija, on tappanut kuninkaanne", mörisi hän. "Viidakossa ei ole suurempaa kuin Korak, Tarzanin poika. Nyt Korak on kuningas. Kuka uros on Korakia mahtavampi?"
Se oli taisteluhaaste jokaiselle urokselle, joka mielisi vastustaa Korakin oikeutta kuninkuuteen. Apinat supattivat möristen keskenään jonkun aikaa. Vihdoin asteli verkalleen esille nuori uros hoippuen lyhyillä koivillaan, harjakset pystyssä ja kauheasti muristen.
Eläin oli tavattoman kookas ja parhaissa voimissaan. Se kuului siihen melkein sukupuuttoon kuolleeseen lajiin, jota valkoiset miehet ovat alkuasukasten tiedonantojen mukaan, kauan etsineet viidakkojen vaikeimmista, läpitunkemattomista sopukoista. Harvoin tapaavat alkuasukkaatkaan näitä isoja, karvaisia "alkuaikojen ihmisiä."
Korak astui hirviötä vastaan. Hänkin mörisi. Mielessään hän hautoi suunnitelmaa. Antautua rynnistelyyn tuon väkevän eläimen kanssa, joka ei ollut väsyttänyt voimiansa, kun hän itse sitävastoin juuri oli suoriutunut kauheasta ottelusta toisen samanlaisen kanssa, olisi ollut tappion tavoittelua. Hänen oli keksittävä helpompi keino voittoon. Kyyristyen hän valmistausi ottamaan vastaan hyökkäyksen, jonka tiesi pian tapahtuvan, eikä hänen tarvinnutkaan pitkälti odottaa. Hänen vastustajansa pysähtyi vain sikäli, että ehti kuulijainsa valistukseksi ja Korakin hämmentämiseksi mölytä lyhyen yhteenvedon entisistä voitoistaan, uljuudestaan ja siitä, mitä tekisi mokomalle hintelälle tarmanganille. Sitten se hyökkäsi. Sormet käyrinä ja kita ammollaan se ryntäsi odottavaa Korakia kohti pikajunan vauhdilla. Korak ei liikahtanut ennenkuin isot käsivarret ojentuivat häntä syleilemään, jolloin hän kumartui niiden alitse, antoi oikealla nyrkillään kamalan survaisun pedon leukaan, sivuuttaessaan sen maahan romahtavan ruhon, ja kiepahtaen nopeasti ympäri kumartui taisteluvalmiina tuon tanterella hajasäärin sätkyttelevän apinan yli.
Perin ällistyneenä koetti ihmisenmuotoinen kompuroida pystyyn. Vaahto valui sen inhoittavilta huulilta. Sen pienet silmät punottivat. Verta hyydyttävää mylvinää kuului sen syvästä rinnasta. Mutta se ei päässyt jaloilleen. Tappaja odotti sen yläpuolella, ja heti kun karvainen leuka kohosi uuden, härkäänkin tehoavan iskun ulottuville, paiskattiin apina nurin taaksepäin.