Yhä uudelleen ja uudelleen yritti apina pystyyn, mutta joka kerralla oli mahtava tarmangani odottamassa, nyrkki ojossa, navakalla iskulla kellistääkseen sen jälleen. Yhä heikommiksi kävivät uroksen ponnistukset. Veri tahrasi sen kasvot ja rinnan. Punainen juova virtasi nenästä ja suusta. Joukko, joka kirkunallaan oli sitä kiihoittanut taisteluun sen ensimmäiset hurjat karjahdukset kuullessaan, ivaili sitä nyt, — hyväksymishuudot kohdistuivat nyttemmin tarmanganiin. "Ka-go-da?" kysyi Korak nujertaessaan uroksen vieläkin kerran.
Taas yritti itsepintainen elukka kömpiä jaloilleen. Taas antoi Tappaja sille kauhean iskun. Ja taas kysyi hän ka-go-da — joko riittää?
Hetkisen virui uros liikkumatonna. Sitten se mörähti kolhittujen huultensa välitse: "Ka-go-da!"
"Nouse sitten ja mene takaisin kansasi luo", käski Korak. "Minä en halua olla kuninkaana teillä, jotka kerran ajoitte minut pois. Pitäkää omat tapanne, ja me pidämme omamme. Olkaamme ystäviä, toisemme kohdatessamme, mutta yhdessä me emme elä."
Eräs vanha uros astui verkalleen Tappajaa kohti. "Olet tappanut kuninkaamme", sanoi hän. "Olet lyönyt hänet, joka pyrki kuninkaaksemme. Olisit voinut hänet tappaakin, jos olisit tahtonut. Mistä me saamme kuninkaan?" Korak kääntyi Akutiin. "Tuossa on kuninkaanne", lausui hän.
Mutta Akut ei tahtonut erota Korakista, vaikka se oli kylläkin halukas jäämään oman rotunsa luo. Hän tahtoi, että myös Korak olisi jäänyt. Ja niin hän sanoikin.
Nuorukainen ajatteli Miriamia — mikä olisi tytölle parasta ja turvallisinta. Jos Akut lähtisi apinain mukaan, olisi vain yksi Miriamia vartioimassa ja suojelemassa. Mutta jos he taas liittyisivät heimoon, niin hän ei koskaan voisi turvallisesti jättää Miriamia leiriin, kun itse lähtisi metsästämään, sillä apinakansan halut eivät ole helposti hillittyjä. Jossakussa naaraksessakin saattaisi herätä hentoa valkoista tyttöä kohtaan sairaloista vihaa, joka ärsyttäisi sen surmaamaan hänet Korakin poissaollessa.
"Me elelemme teidän lähettyvillänne", sanoi hän vihdoin. "Kun te vaihdatte pyydystysaluettanne, siirrymme mekin. Miriam ja minä, pysyäksemme aina lähellänne; mutta me emme tule asumaan teidän keskuuteenne."
Akut vastusteli tätä suunnitelmaa. Hän ei tahtonut erota Korakista. Ensiksi hän kieltäytyi jättämästä inhimillistä ystäväänsä oman rotunsa seuran vuoksi; mutta kun hän näki lauman viimeiset vaeltamassa takaisin viidakkoon ja hänen katseensa osui kuningas-vainajan nuoren vaimon notkeaan vartaloon tämän luodessa ihailevia silmäyksiä herransa ja puolisonsa seuraajaan, ei verenvietti enää sietänyt kieltoja. Vilkaisten jäähyväisiksi rakkaaseen Korakiinsa hän kääntyi seuraamaan naarasta metsän sokkeloihin.
Kun Korak oli viime rosvoretkellään lähtenyt neekerikylästä, olivat hänen uhrinsa ja toisten naisten ja lasten huudot keränneet soturit koolle metsästä ja joelta. Suuri kiihtymys ja tulinen vimma valtasi miehet, kun he kuulivat, että valkoinen paholainen oli jälleen tunkeutunut heidän koteihinsa, säikäyttäen heidän naisensa ja varastanut nuolia, koristuksia ja ruokaa.