Pari heistä tarttui kynsivään, pureskelevaan Miriamiin vaimentaen hänet — isku päähän oli riittävä. Apinamiestä vastaan he havaitsivat ankarammat toimenpiteet tarpeellisiksi. Vaikka sekä koirat että soturit painoivat häntä alas, onnistui hänen kuitenkin päästä pystyyn. Oikealle ja vasemmalle hän jakeli musertavia iskuja inhimillisten vastustajainsa kasvoihin, — koirista hän ei välittänyt rahtuakaan, tarttuen vain itsepintaisimpiin ja taittaen niiltä niskat yhdellä ainoalla nopealla ranteensa liikkeellä.
Hänen riuhtaistuaan ryhmysauvan eebenpuunväriseltä Herkuleelta, joka sivalsi sillä häntä kohti, saivat neekerit täysin määrin kokea, mitä kuritusmahdollisuuksia oli joustavissa lihaksissa oudon valkoisen jättiläisen ruskean, sametinpehmeän ihon alla. Hän ryntäsi heidän keskeensä niin hurjana kuin koskaan on vimmastuneen uros-elefantin tapana. Hän iski oikeaan ja vasempaan, kaataen ne harvat, jotka olivat kyllin uhkarohkeita häntä vastustamaan; ja selvää oli, että jollei keihäänheitto sattuisi häntä kaatamaan, kukistaisi hän koko kylän ja anastaisi takaisin tyttönsä. Mutta vanha Kovudu ei antanut niin helpolla riistää itseltään tytöstä saatavia lunnaita; nähdessään että heidän heikkoutensa johtui heidän hyökkäyksensä huonosta kurista, josta tähän asti oli ollut tuloksena vain sarja kaksinotteluja valkoisen soturin kanssa, hän kutsui kylänmiehensä pois ja järjestäen heidät tiiviiksi joukoksi tytön ja kahden tätä vartioivan soturin ympärille käski heidän tyytyä pelkkään apinamiehen hyökkäysten torjumiseen.
Yhä uudestaan hyökkäsi Korak tätä keihäänkärjillä vahvistettua ihmismuuria vastaan. Yhä uudestaan työnnettiin hänet takaisin, ja usein hän sai vakavia haavoja kehoitukseksi suurempaan varovaisuuteen. Hän oli kiireestä kantapäähän punaisena omasta hurmeestansa, ja vihdoin hän verenvuodosta heikontuneena katkerin mielin totesi, ettei hän yksinään voinut tehdä enempää Miriaminsa auttamiseksi.
Silloin juolahti hänen mieleensä muuan ajatus. Hän parkaisi kovalla äänellä tytölle, joka nyt oli toipunut tajuihinsa.
"Korak lähtee", huusi hän; "mutta hän palaa pelastamaan sinut gomanganien käsistä. Hyvästi, Miriamini, Korak tulee jälleen luoksesi."
"Hyvästi!" huusi tyttö vastaukseksi. "Miriam odottaa, kunnes tulet."
Kuin salama ja ennenkuin he saattoivat aavistaa hänen tarkoitustansa ja ehkäistä häntä, kääntyi Korak, kiiti kylän poikki ja hävisi yhdellä hyppäyksellä isoon puuhun, joka oli hänen valtatienään Kovudun kylään. Keihästuisku saattoi häntä, mutta sen ainoana tuloksena oli viidakon pimennosta kajahtava härnäävä nauru.
KOLMASTOISTA LUKU
Miriam myydään
Jälleen sidottuna ja ankarasti vartioituna Kovudun omassa hökkelissä Miriam näki yön kuluvan ja uuden päivän valkenevan, eikä hänen joka hetki odottamansa Korak vielä palannut. Hän ei epäillytkään, että nuorukainen tulisi takaisin, ja vielä varmempi hän oli siitä, että hän vapauttaisi hänet vankeudesta. Miriamista Korak oli miltei kaikkivoipa. Tyttö näki Korakissa toteutuneena kaikki, mikä hänen villissä maailmassaan oli jalointa, väkevintä ja parasta. Hän oli ylpeä Korakin uljuudesta ja palvoi häntä sen hellän huomaavaisuuden vuoksi, jota poika aina oli hänelle osoittanut.