"Minä olen Miriam. Minä olen myöskin apina."
"Hm-m", oli muukalaisen ainoa kuuluva huomautus tähän hämmästyttävään ilmoitukseen. Mutta hänen ajatuksensa olisi osittain saattanut tulkita hänen silmiinsä välähtänyt säälivä ilme. Hän lähestyi tyttöä ja yritti laskea kätensä hänen otsalleen. Miriam vetäysi taaksepäin, villisti murahtaen. Hymy värähdytti miehen huulia.
"Sinun ei tarvitse minua pelätä", sanoi hän. "Minä en tee sinulle pahaa. Tahdon vain nähdä, onko sinulla kuumetta — oletko aivan terve. Jos olet, niin lähdemme Korakia etsimään." Miriam katsoi suoraan noihin teräviin harmaisiin silmiin. Varmaankin hän havaitsi niissä eittämättömän todistuksen niiden omistajan rehellisyydestä, sillä hän salli vieraan laskea kämmenensä hänen otsalleen ja koettaa valtimoa. Hänellä ei tuntunut olevan kuumetta.
"Kuinka kauan olet ollut apinana?" kysyi mies.
"Jo pienestä tytöstä, monet, monet vuodet, aina siitä asti kun Korak tuli ja vei minut isältäni, joka pieksi minua. Siitä asti olen elänyt puissa Korakin ja A'htin kanssa."
"Missä päin viidakossa Korak asuu?" kysyi muukalainen.
Miriam osoitti suuntaa kädenheilautuksella, jonka kaari kahmaisi auliisti puolet Afrikan mantereesta.
"Osaisitko takaisin hänen luokseen?"
"En tiedä", vastasi tyttö; "mutta hän osaa kyllä minun luokseni."
"Sitten on minulla suunnitelma", sanoi muukalainen. "Minä asun vain muutaman päivämatkan päässä täältä. Vien sinut kotiini, jossa vaimoni pitää sinusta huolta ja hoivaa sinua, kunnes löydämme Korakin tai Korak löytää meidät. Jos hän löytäisi sinut täältä, löytäisi hän sinut kylästänikin, eikö niin?"