Kotkan tavoin katseli mies, kuinka tyttö juoksi henkensä edestä. Kului parin sekunnin aika koko tähän kiihoittavaan jännitykseen siitä hetkestä, jolloin leijona ryhtyi hyökkäämään. Tuokioksikaan eivät kiväärin tähtäimet jättäneet maaliaan, kellervän pedon leveää rintaa, leijonan suuntautuessa hiukan vasemmalle miehestä. Kerran, vihoviimeisellä hetkellä, jolloin pelastus näytti mahdottomalta, tiukkeni sormen kosketus liipaisimella juuri hitusen; mutta melkein samassa hyppäsi tyttö yläpuolella riippuvaa oksaa kohti ja tavoitti sen. Leijonakin hyppäsi; mutta ketterä Miriam oli kiepsahtanut sen ulottuvilta viime silmänräpäyksessä ja viimeisen tuumanvälin yläpuolelle.
Mies huokaisi helpotuksesta, laskiessaan kiväärinsä alas. Hän näki tytön irvistävän vihaiselle, alapuolellaan karjuvalle ihmissyöjälle ja sitten nauraen kiitävän pois metsään. Tunnin ajaksi jäi leijona allikolle. Satakin kertaa olisi metsästäjä voinut kaataa saaliinsa. Miksi hän ei ampunut? Pelkäsikö hän, että laukaus kiinnittäisi tytön huomion ja saisi hänet palaamaan?
Vihdoin Numa, yhä vihaisesti karjuen, asteli majesteetillisesti viidakkoon. Metsästäjä ryömi esille bomastansa ja saapui puoli tuntia myöhemmin pieneen, huolellisesti metsän siimekseen kätkettyyn leiriin. Kourallinen mustia seuralaisia tervehti jörön välinpitämättömästi hänen palaamistansa. Hän oli iso, parrakas mies, kookas kellerväpartainen jättiläinen telttaansa astuessaan. Puolen tunnin kuluttua hän tuli sieltä ulos kasvot sileiksi ajeltuina.
Hänen neekerinsä katsoivat häneen kummastuneina.
"Olisitteko tunteneet minut?" kysyi hän.
"Hyeenakaan, joka sinut synnytti, ei olisi sinua tuntenut, bwana", vastasi yksi.
Mies tähtäsi navakan nyrkiniskun neekerin naamaan; mutta hyvin tottuneena moisia mäjähdyksiä väistämään kääntyi röyhkeä alkuasukas ajoissa sivulle.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Viettelijä
Miriam palasi verkalleen puulle, johon oli jättänyt hameensa, kenkänsä ja sukkansa. Hän lauloi hilpeästi; mutta hänen laulunsa taukosi äkkiä, kun hän tuli puun lähelle ja näki siinä joukon paviaaneja riemuiten tempomassa ja raastamassa hänen pukimiansa. Miriamin havaitessaan ne eivät ilmaisseet mitään pelkoa. Ne vain paljastivat hampaansa karjahdellen ja muristen. Mitäpä pelättävää oli yhdessä ainoassa tarmangani-naaraassa? Ei mitään, ei kerrassaan mitään!