"Sinä siis olet Jumala!" hän huusi. "Jos sinä olet Jumala, niin Tarzan on suurempi Jumala." Ja niin apinamies ajattelikin. "Minä olen Tarzan", hän mylvi neekerin korvaan. "Ei koko viidakossa, ei sen yläpuolella, ei juoksevassa vedessä, ei hiljaisessa vedessä, ei isossa vedessä eikä pienessä vedessä ole ketään suurempaa kuin Tarzan. Tarzan on suurempi kuin manganit; hän on suurempi kuin gomanganit. Omin käsin hän on surmannut Numan, leijonan, ja Shitan, pantterin; ei kukaan ole niin suuri kuin Tarzan. Tarzan on suurempi kuin Jumala. Katso!" Äkkiä nykäisten hän kiersi mustaihoisen niskaa, kunnes mies kirkui tuskasta ja vaipui, sitten pyörtyneenä maahan.
Laskien jalkansa kaatuneen poppamiehen kaulalle, apinamies nosti kasvonsa kuuhun päin ja päästi voittoisan urosapinan pitkän, vihlovan kiljaisun. Sitten hän kumartui sieppaamaan seebran hännän tiedottoman miehen hervottomista sormista ja lähti vilkaisemattakaan taaksepäin astelemaan samaa tietä kylän läpi takaisin.
Useiden majojen ovilta tarkkailivat häntä pelokkaat silmät. Muiden muassa oli Mbonga, päällikkö, nähnyt, mitä poppamiehelle oli tapahtunut. Mbonga oli kovin suuttunut. Vanhana viisaana patriarkkana hän ei ollut koskaan uskonut poppamiehiin muuta kuin puolittain, ei ainakaan sitten kun hän iän mukana oli saanut enemmän viisautta; mutta päällikkönä hän antoi poppamiehen vallalle täyden arvon hallituksen aseena, ja usein Mbonga oli käyttänyt kansansa taikauskoista pelkoa omiin tarkoituksiinsa taikurin välityksellä.
Mbonga ja poppamies olivat työskennelleet yhdessä ja jakaneet saaliin, mutta nyt olisi poppamiehen arvo ikuisiksi ajoiksi mennyttä, jos kukaan muu oli nähnyt samaa kuin Mbonga, eikä tällä miespoloisella enää olisi yhtä suurta luottamusta ketään muuta vastaista poppamiestä kohtaan.
Mbongan täytyi tehdä jotakin vastapainoksi sille turmiolliselle vaikutukselle, joka metsänhaltian tuottamasta poppamiehen tappiosta koituisi. Hän tempasi raskaan keihäänsä ja hiipi hiljaa majastaan poistuvan apinamiehen jälkeen. Kylän raitilla marssi Tarzan yhtä huolettomana, yhtä tyynenä kuin olisi hänen ympärillään ollut vain Kertshakin heimon ystävällisiä apinoita eikä aseellisten vihollisten täyttämä kylä.
Vain näennäinen oli Tarzanin välinpitämättömyys, sillä valpas ja tarkkaava oli hänen jokainen harjaantunut aistinsa. Mbonga, tarkkakorvaisten viidakkoeläinten kavala väijyjä, liikkui nyt äärimmäisen hiljaa. Ei edes Bara, kauris, suurine korvineen olisi voinut mistään risahduksesta aavistaa, että Mbonga oli lähistöllä; mutta neekeri ei ollut väijymässä Baraa; hän hiipi ihmisen jäljessä, ja siksi hän koetti vain välttää melua.
Hän tuli yhä lähemmäksi hitaasti liikkuvaa apinamiestä. Nyt hän nosti sotakeihäänsä, ojentaen oikean kätensä kauas olkansa taa. Kerta kaikkiaan tahtoi Mbonga, päällikkö, vapauttaa itsensä ja kansansa tämän uhkaavan vihollisen painajaisesta. Hän ei heittäisi huonosti; hän olisi huolellinen ja sinkauttaisi aseensa niin väkevästi, että se kerrassaan surmaisi haltian.
Mutta vaikka Mbonga olikin olevinaan varma, niin hän erehtyi laskuissaan. Hän lienee uskonut vaanivansa ihmistä — mutta hän ei kuitenkaan tietänyt, että tällä ihmisellä oli alempien eläinten herkät aistimet. Kun Tarzan oli kääntänyt selkänsä viholliselleen, oli hän pannut merkille yhden seikan, jonka huomioon ottaminen ei olisi johtunut Mbongan mieleenkään metsästäessään ihmistä — tuulen. Se puhalsi Tarzanin menosuuntaan ja kantoi hänen tarkkoihin sieraimiinsa hänen takanaan syntyvät hajut. Niinpä Tarzan tiesi, että häntä seurattiin, sillä vaikka afrikkalaisessa kylässä onkin monenlaista löyhkää, kykeni apinamiehen uskomattoman hyvä hajuaisti erottamaan määrätyn löyhkän toisesta ja huomattavan tarkoin määräämään, miltä kohdalta se lähti.
Hän tiesi, että häntä vainosi mies, joka tuli lähemmäksi, ja hänen järkensä varoitti häntä tämän hiipijän aikeista. Kun Mbonga niin ollen pääsi keihäänheiton päähän apinamiehestä, pyörähti viimemainittu äkkiä häneen päin, niin äkkiä, että kohotettu keihäs lennähti sekunnin murto-osan aikaisemmin kuin Mbonga oli aikonut. Se osui hiukan liian korkealle, ja Tarzan kumartui antaakseen sen sujahtaa päänsä ylitse; sitten hän lähti juoksemaan päällikköä kohti. Mutta Mbonga ei jäänyt häntä odottamaan, vaan kääntyi pakenemaan lähimmän majan pimeää oviaukkoa kohti, huutaen mennessään sotilaitaan käymään muukalaisen kimppuun ja surmaamaan hänet.
Syytä olikin Mbongalla kirkua apua, sillä nuori ja ketteräjalkainen Tarzan lyhensi heidän välimatkaansa, kiitäen pitkin askelin ja nopeasti kuin saalistaan ahdistava leijona. Hän myöskin murisi hyvin samaan tapaan kuin Numa itse. Mbonga kuuli sen, ja hänen sydämensä kylmeni. Hänen villainen tukkansa nousi pystyyn, ja hän tunsi pisteleviä kylmänväreitä selkäpiissään, ikäänkuin kuolema olisi kylmällä sormellaan hapuillut pitkin hänen selkäänsä.