Hänen lapsensa oli kymmenvuotias poika, notkea, suora ja neekeriksi komea. Tarzan katseli paria läheisen pensaan piiloisan lehvistön takaa. Hän oli juuri hyökkäämäisillään heidän eteensä, peloittavasti kiljaisten, nauttiakseen heidän säikähdyksestään ja suinpäin paostaan; mutta äkkiä pisti hänen päähänsä uusi ajatus. Tässä oli balu, joka oli samanmuotoinen kuin hän itsekin. Tosinhan pojan iho oli musta; mutta mitäpä siitä? Tarzan ei ollut koskaan nähnyt valkeaihoista ihmistä. Sikäli kun hän tiesi, oli hän ainoa sellaisen kummallisen elämänmuodon edustaja koko maapallolla. Musta poika oli erinomainen balu Tarzanille, koska hänellä ei ollut omaa. Hän hoivaisi häntä huolellisesti, ruokkisi häntä hyvin, suojaisi häntä niinkuin vain Apinain Tarzan kykeni suojelemaan omaansa ja opettaisi hänelle puolittain inhimillisiä, puolittain eläimellisiä, viidakon salaisuuksia koskevia tietojaan lahoavasta pintakasvullisuudesta alkaen aina metsän ylimpien tasanteiden korkealle kohoavia huippuja myöten.
Tarzan päästi nuoransa kiepulta ja pudisti silmukan levälleen. Vähääkään aavistamatta tuon peloittavan olennon läheisyyttä puuhaili hänen edessään oleva pari edelleenkin simpukoita etsien, kaivellen mutaa lyhyillä kepeillä.
Tarzan astui esiin heidän takanaan olevasta viidakosta; silmukka oli levällään maassa hänen vieressään. Oikea käsi heilahti nopeasti, ja silmukka kohosi sirosti ilmaan, leijaili hetkisen pahaa aavistamattoman pojan kohdalla ja laskeutui sitten. Kun se kietoutui pojan vartalon ympärille olkapäiden alapuolelta, nykäisi Tarzan äkkiä, niin että silmukka tiukkeni pojan käsivarsien ympärille, puristaen ne kylkiä vasten. Pojan huulilta pääsi kauhistunut kirkaisu, ja kun hänen äitinsä kääntyi säikähtyneenä hänen huudostaan, näki hän poikaa vinhasti kiskottavan kookasta, valkeata jättiläistä kohti, joka seisoi läheisen puun varjossa vain vähän enemmän kuin kymmenen pitkän askeleen päässä hänestä.
Päästäen vimmastuksen ja kauhistuksen sekaisen huudahduksen, syöksyi nainen pelottomasti apinamiestä kohti. Hänen ilmeissään näki Tarzan sellaista päättäväisyyttä ja rohkeutta, joka ei väistäisi itse kuolemaakaan. Hän oli perin kamalan ja peloittavan näköinen silloinkin kun hänen kasvonsa olivat tyynet; mutta kun hänen muotonsa oli intohimon vääntämä, niin se oli hornamaisen kauhistuttava. Jopa apinamieskin peräytyi, mutta enemmän inhosta kuin pelosta — pelkoa hän ei lainkaan tuntenut.
Mustan naaraksen balu puri ja potki, kun Tarzan pisti hänet kainaloonsa ja katosi sillä kohdalla alhaalle riippuvien oksien sekaan, juuri kun vimmastunut äiti kiiti esille tavoittamaan häntä ja tappelemaan hänen kanssaan. Ja painuessaan syvemmälle viidakkoon rimpuilevan saaliinsa kanssa hän mietti, minkälainen gomanganien taistelukunto saattaisi olla, jos urokset olisivat yhtä hirmuisia kuin naaraat.
Päästyään turvallisen välimatkan päähän äidistä, jonka lapsen hän oli ryöstänyt, ja pois hänen kirkumisensa ja uhkauksiensa kuuluvilta, pysähtyi Tarzan tarkastamaan saalistaan, joka nyt oli niin perin pohjin peloissaan, että oli lakannut rimpuilemasta ja kiljumasta.
Pelästynyt lapsi muljautteli kauheasti silmiään vangitsijaansa päin, niin että välkkyvät valkuaiset näkyivät silmäterän joka puolelta.
"Minä olen Tarzan", sanoi apinamies ihmisapinoiden kielellä. "Minä en tee sinulle pahaa. Sinusta tulee Tarzanin balu. Tarzan suojelee sinua. Hän ruokkii sinua. Tarzanin balu saa parasta, mitä viidakossa on, sillä Tarzan on oivallinen metsästäjä. Sinun ei tarvitse pelätä ketään, ei edes Numaa, leijonaa, sillä Tarzan on mahtava taistelija. Ei kukaan ole niin suuri kuin Tarzan, Kaalan poika. Älä pelkää!"
Mutta lapsi vain uikutti ja vapisi, sillä hän ei ymmärtänyt isojen apinoiden kieltä, ja Tarzanin ääni kuulosti hänestä eläimen ärinältä ja murinalta. Lisäksi hän myöskin oli kuullut tarinoita tästä pahasta, valkoisesta metsänjumalasta. Juuri hän oli surmannut Kulongan ja monta muuta Mbongan, päällikön, soturia. Ja hän se yön pimeydessä hiipi salaapäin, noitakeinoja käyttäen, kylään, varastamaan nuolia ja myrkkyjä ja säikyttelemään naisia ja lapsia, jopa täysikasvuisia soturejakin. Epäilemättä tämä ilkeä jumala söi pieniä poikia. Olihan hänen äitinsä niin sanonut, kun hän oli ollut tottelematon ja äiti oli uhannut antaa hänet viidakon valkealle jumalalle, jollei hän olisi hyvä. Pieni musta Taibo välisi kuin vilutautinen.
"Onko sinulla kylmä, Go-bu-balu?" kysyi Tarzan, käyttäen paremman nimen puutteessa apinoiden sanaa mustasta poikalapsesta. "Aurinko paistaa lämpimästi; miksi väriset?"