Momaja ilmoitti sen.
"Bukawain taiat ovat hyvin tepsiviä", kehui ääni. "Viisi vuohta ja uusi vuodematto tuskin riittävät korvaukseksi Bukawain taiasta."
"Kaksi vuohta on kylliksi", sanoi Momaja, sillä tinkimishalu on voimakas neekerin rinnassa.
Hinnasta tinkimisen huvi oli riittävän suuri houkutus tuomaan Bukawain luolan suulle. Nähdessään hänet oli Momaja pahoillaan siitä, ettei hän ollut pysynyt sisällä. On sellaista, mikä on liian hirveätä, liian kamalaa, liian inhoittavaa kuvattavaksi — Bukawain ulkomuoto oli sellainen. Hänet nähdessään Momaja ymmärsi, minkä vuoksi hänen puheestaan oli vaikea saada selvää.
Hänen vierellään olivat ne kaksi hyenaa, jotka huhun mukaan olivat hänen ainoat ja alituiset seuralaisensa. He olivat erinomainen kolmikko — kaksi mitä inhoittavinta eläintä niitä inhoittavimman ihmisen parissa.
"Viisi vuohta ja vuodematto", mutisi Bukawai.
"Kaksi lihavaa vuohta ja vuodematto". Momaja korotti tarjoustaan; mutta Bukawai oli itsepintainen. Hän tinki viittä vuohta ja vuodemattoa puoli tuntia hyenojen nuuhkiessa ja muristessa ja nauraessa kaameata nauruaan, Momaja oli päättänyt antaa kaikki, mitä Bukawai vaati, jollei hän muutoin selviäisi, mutta tinkiminen on neekerin toinen luonto kauppaa tehtäessä, ja lopulta hän osittain sai siitä palkkion, sillä vihdoin saatiin aikaan sopimus kolmesta lihavasta vuohesta, uudesta vuodematosta ja palasesta kuparilankaa.
"Tule uudelleen tänä iltana, kun kuu on ollut kaksi tuntia taivaalla!" käski Bukawai. "Sitten teen tehokkaan taian, joka toimittaa Taibon takaisin luoksesi. Tuo mukanasi kolme lihavaa vuohta, uusi vuodematto ja kookkaan miehen kyynärvarren mittainen palanen kuparilankaa!"
"En minä voi niitä tuoda", esteli Momaja. "Sinun on tultava noutamaan ne. Kun olet hankkinut Taibon takaisin minulle, niin saat ne kaikki Mbongan kylästä."
Bukawai pudisti päätään.