Lähestyessään ääniä Tarzan kuuli vielä yhden, syvän huokauksen. Momaja ei sitä kuullut eikä myöskään Taibo, mutta Tarzanilla oli yhtä herkät korvat kuin Baralla, kauriilla. Hän kuuli huokauksen ja tiesi, mitä se oli, ja siksi hän irroitti selässään riippuvan keihään. Kiitäessään pitkin puiden oksia yhtä huolettomasti kuin me astelemme maaseudun kylätietä, vetäen taskustamme esille nenäliinan, päästi Tarzan keihään hihnastaan, että se olisi valmiina käsillä kaikkien mahdollisuuksien varalta.
Numa, leijona, ei syöksynyt suinpäin saaliinsa kimppuun. Se mietti taaskin, ja järki sanoi sille, että saalis oli jo sen oma; siksi se tunki ison ruhonsa lehvien läpi ja seisoi paikallaan, katsoen ateriaansa ilkeästi kiiluvin silmin.
Momaja huomasi pedon ja parkaisi, painaen Taibon lujemmin rintaansa vastaan. Oliko hän löytänyt lapsensa vain menettääkseen hänet heti samalla hetkellä? Hän kohotti keihästään, ojentaen kätensä kauas olkansa taa. Numa karjaisi ja astui hitaasti eteenpäin. Momaja sinkautti aseensa. Se raapaisi kellanruskeata lapaa, tehden lihashaavan, joka ärsytti raatelijan täyteen, peloittavaan, petomaiseen raivoonsa, ja leijona hyökkäsi.
Momaja koetti sulkea silmänsä, mutta ei voinut. Hän näki kuoleman lähestyvän salamannopeasti, kun iso peto syöksyi häntä kohti, ja sitten hän näki jotakin muuta. Hän näki kookkaan, alastoman, valkoisen miehen tipahtavan kuin taivaasta ja syöksyvän leijonan tielle. Hän näki voimakkaan käden lihakset, kun puiden lehvistön läpi pujottelevat päiväntasaajan auringon säteet karkeloivat niillä. Hän näki raskaan metsästyskeihään lentävän ilmassa suoraan keskelle leijonan rintaa. Numa putosi istualleen, kiljui kauheasti ja iski käpälillään rinnassaan törröttävää keihästä. Sen rajuista iskuista keihäs taipui ja kiertyi vääräksi. Metsästyspuukko kädessään kierteli Tarzan varovasti raivoisan kissaeläimen ympärillä. Momaja seisoi silmät levällään ikäänkuin paikalleen naulittuna ja katseli näkyä kuin loihdittuna.
Äkillisen vimman vallassa Numa heittäytyi apinamiestä kohti, mutta jäntevä mies vältti umpimähkäisen hyökkäyksen, astahtaen vikkelästi syrjään ja karaten sitten ahdistajansa kimppuun. Kahdesti välähti metsästyspuukko ilmassa. Kahdesti se upposi Numan selkään. Peto oli jo heikkona, sillä keihään kärki oli osunut lähelle sydäntä. Tarzanin toinen isku tunkeutui suoraan Numan selkäytimeen, ja vielä viimeisen kerran huitaistuaan suonenvedontapaisesti etukäpälillään, turhaan koettaen tavoittaa kiusanhenkeään, kaatui leijona pitkälleen maahan hervottomana ja kuolevana.
Huolissaan siitä, ettei vain menettäisi palkkiotaan, Bukawai seurasi Momajaa, aikoen kehoittaa tätä luopumaan kuparisista ja rautaisista koruistaan siihen asti, kunnes hän palaisi tuoden mukanaan maksun taiasta — toisin sanoen maksamaan käsirahaa poppamiehen avusta, samoin kuin maksetaan ennakkomaksua asianajajalle, sillä kuten asianajaja tunsi Bukawaikin taikansa arvon ja tiesi, että oli hyvä saada mahdollisimman paljon hyvitystä jo ennakolta.
Poppamies joutui näyttämölle silloin, kun Tarzan hypähti torjumaan leijonan hyökkäystä. Hän näki kaikki ja ihmetteli, arvaten heti, että tämän täytyi olla sama valkoinen haltia, josta hän oli kuullut epämääräisiä huhuja jo ennenkuin Momaja ja saapui hänen luokseen.
Kun leijona ei nyt enää voinut vahingoittaa Momajaa eikä hänen lastaan, silmäili neekerivaimo Tarzania uuden pelon vallassa. Juuri tämä olento oli ryöstänyt Taibon. Epäilemättä hän yrittäisi riistää lapsen uudelleen. Momaja painoi poikaa tiukasti itseään vasten. Hän oli päättänyt tällä kertaa mieluummin kuolla kuin sallia, että Taibo jälleen häneltä vietäisiin.
Tarzan katseli heitä ääneti. Kun hän näki pikku pojan painautuvan äitiään vastaan ja nyyhkyttävän, heräsi hänen villissä rinnassaan surumielinen yksinäisyyden tunne. Ei ollut ketään tuolla tavoin painautumassa Tarzania vastaan, joka niin suuresti kaipasi jonkun tai jonkin rakkautta.
Vihdoin Taibo viidakossa syntyneen hiljaisuuden johdosta nosti katseensa ja näki Tarzanin. Hän ei vavahtanut.