Vasta myöhään iltapäivällä teki toinen peto kalvavan ruokahalun kiihdyttämänä äristen vikkelän syöksyn apinamiestä kohti. Melu herätti Bukawain. Hän nousi heti istumaan ja katsoi, mitä kuopassa oli tekeillä. Hän näki hyenan karkaavan miehen kimppuun tavoittaen suojatonta kurkkua. Hän näki Tarzanin ojentavan kätensä ja tarttuvan murisevaan petoon, samalla kun toinen otus hyppäsi pahan haltian olkapäälle. Kookas, sileäpintainen ruumis jännittyi valtavasti. Pyöristyneet lihakset kohosivat isoiksi pingoittuneiksi kuhmuiksi ruskean ihon alla — apinamies työntyi eteenpäin koko painollaan, pinnistäen kaikki suuret voimansa — kahleet katkesivat, ja kaikki kolme kierähtivät kuopan pohjalle, äristen, purren ja repien.
Bukawai hypähti seisoalleen. Olisiko mahdollista, että ilkeä haltia voittaisi hänen apurinsa. Se oli mahdotonta! Tuo olento oli aseeton, maassa pitkänään, ja molemmat hyenat olivat hänen päällään; mutta Bukawai ei tuntenut Tarzania.
Apinamies puristi sormensa toisen hyenan kurkkuun ja kohosi toiselle polvelleen, vaikka toinen peto repikin häntä raivokkaasti, koettaen vetää häntä pitkälleen. Toisella kädellään Tarzan piteli toista, tarttuen toisella kädellään toiseen petoon ja kiskoen sen lähelle itseään.
Ja sitten Bukawai älysi, että taistelu kävi onnettomasti hänen puolueelleen, ja syöksyi esiin luolasta, heiluttaen ryhmysauvaansa. Tarzan näki hänen lähestyvän ja nousi seisomaan hyena kummassakin kädessään ja sinkautti toisen ärisevän pedon suoraan kohti poppamiehen päätä. He molemmat sortuivat maahan murisevana, purevana sekasotkuna. Tarzan heitti toisen hyenan kuopan poikki, samalla kun toinen jyrsi isäntänsä mädäntyviä kasvoja; mutta se ei ollut apinamiehen mielen mukaista. Hän potkaisi petoa, lähettäen sen ulvoen toverinsa jälkeen; sitten hän hypähti pitkänään olevan poppamiehen ääreen ja tempasi hänet seisomaan.
Bukawai, joka oli vielä tajuissaan, näki vangitsijansa silmistä, että häntä uhkasi kuolema, välitön ja hirvittävä kuolema, ja senvuoksi hän kääntyi kynsin hampain Tarzania vastaan. Apinamiestä värisytti, kun hän näki nuo kamalat kasvot lähellä omiaan. Hyenat olivat saaneet kyllikseen ja kadonneet luolaan vievästä pienestä aukosta. Tarzanin ei ollut vaikeata nujertaa ja sitoa Bukawaita. Sitten hän raahasi taikurin saman puun juurelle, johon hänet itsensä oli köytetty. Mutta kun Tarzan sitoi Bukawain, niin hän huolehti siitä, ettei samanlainen pelastuminen kuin hänelle tullut kysymykseenkään. Sitten hän jätti poppamiehen yksin.
Mennessään koukertelevien käytävien ja maanalaisten kammioiden läpi
Tarzan ei nähnyt jälkeäkään hyenoista.
"Ne palaavat", mietti hän itsekseen.
Syvänteen korkeiden seinämien välissä vapisi Bukawai pelosta kuin vilutautinen.
"Ne palaavat", hän huusi, ja hänen äänensä paisui kauhuiseksi kirkunaksi.
Ja ne palasivat.