Eräänä päivänä hän keinui puun oksalla Mbongan, päällikön, aarniometsän mustan ihmissyöjän, paalutuksella ympäröidyn kylän laidalla. Kuten monesti ennen näki hän nytkin Rappa Kegan, poppamiehen, verhoutuneena Gorgon, puhvelin, päähän ja vuotaan. Tarzanista oli hupaista nähdä gomangani näyttelemässä Gorgoa; mutta se ei herättänyt hänen mielessään mitään erikoisia ajatuksia, ennenkuin hän sattui huomaamaan Mbongan majan seinälle pingoitetun leijonantaljan, jossa pää oli vielä kiinni. Silloin viilin nuorukaisen kauniille kasvoille levisi hymy.
Hän painui jälleen viidakkoon, kunnes sattuma, vikkelyys, voima ja oveluus, joita tuki hänen ihmeellinen havaitsemiskykynsä, hankkivat hänelle helpon aterian. Jos Tarzan tunsikin, että maailma oli velvollinen pitämään häntä hengissä ja kunnossa, käsitti hän myöskin, että hänen oli itsensä hankittava elatuksensa, eikä ikinä ole ollut parempaa elatuksen hankkijaa kuin tämä englantilaisen loordin poika, joka tunsi vieläkin vähemmän isiensä tapoja kuin isiä itseään, ja näitä hän ei tuntenut lainkaan.
Oli jo aivan pimeä, kun Tarzan palasi Mbongan kylän läheisyyteen ja sijoittui nyt kiiltäväksi hankautuneelle oksalleen kylän laidalla paalutuksen vieressä kasvavaan puuhun. Kun kylässä ei ollut mitään erityistä juhlimisen syytä, oli kylän ainoalla tiellä vain vähän liikettä, sillä ainoastaan mässäykset, jolloin ahmitaan lihaa ja juodaan neekerien olutta, jaksavat viekoitella Mbongan kansan ulkosalle. Tänä iltana he istuivat pakisten keittonuotioittensa ympärillä, nimittäin heimon vanhemmat jäsenet, kun taas nuoret piileksivät parittain palmunlehvillä katettujen majojen luomissa varjoissa.
Tarzan pudottautui keveästi kylään ja hiipi hiljaa Mbongan, päällikön, majalle, pysytellen varovasti synkimmissä pimennoissa. Sieltä hän löysi etsimänsä esineen. Kaikkialla hänen ympärillään oli sotureja; mutta he eivät aavistaneet, että pelätty viidakkohaltia pujotteli niin lähellä heitä, eivätkä he liioin huomanneet hänen ottavan himoamaansa kappaletta ja poistuvan heidän kylästään yhtä meluttomasti kuin oli tullutkin.
Kyyristyttyään myöhemmin sinä iltana nukkumaan oli Tarzan valveilla pitkän aikaa, katsellen tuikkivia tähtiä ja välkkyvää Goroa, kuuta, ja hymyillen. Hän muisti, kuinka hullunkurisilta kookkaat urokset olivat näyttäneet rientäessään mielipuolina turvaan, silloin kun Numa oli syöksähtänyt heidän keskelleen ja surmannut Mamkan, ja kuitenkin hän tiesi heidät rajuiksi ja rohkeiksi. Juuri äkillinen yllätys saattoi heidät kauhun valtaan; mutta siitä ei Tarzan vielä ollut täysin selvillä. Sen hän sai oppia läheisessä tulevaisuudessa.
Hän vaipui uneen leveä hymy kasvoillaan.
Manu, marakatti, herätti hänet seuraavana aamuna nakkelemalla silpomiaan pavunpalkoja hänen ylöspäin käännetyille kasvoilleen vähän matkan päässä hänen yläpuolellaan olevalta oksalta. Tarzan vilkaisi sinne ja hymyili. Hänet oli herätetty samalla tavoin usein ennenkin. Hän ja Manu olivat vilpittömän hyviä ystäviä, ja heidän ystävyytensä oli molemminpuolinen. Joskus Manu saattoi varhain aamulla kiitää herättämään Tarzania ja kertomaan hänelle, että Bara, kauris oli laitumella läheisyydessä tai että Horta, metsäkarju, nukkui mutakuopassa aivan likellä; ja vastapalvelukseksi Tarzan särki kovien pähkinöiden ja hedelmien kuoria Manulle tai säikytti pois Histahin ja Shitan.
Aurinko oli ollut ylhäällä jonkun aikaa, ja heimo oli jo lähtenyt liikkeelle etsimään ravintoa. Manu ilmoitti hänelle suunnan, johon apinat olivat menneet, heilauttamalla kättään ja päästämällä joitakuita heikkoja kitiseviä äännähdyksiään.
"Tule, Manu", käski Tarzan, "niin saat nähdä sellaista, että tanssit riemusta ja kiljut niin paljon kuin pienestä, kurttuisesta päästäsi lähtee! Tule, seuraa Apinain Tarzania!"
Sen sanottuaan hän lähti Manun osoittamaan suuntaan, ja hänen yläpuolellaan hyppeli marakatti lörpötellen, räkättäen ja kirkuen. Tarzanin hartioilla oli se esine, jonka hän edellisenä iltana oli varastanut Mbongan, päällikön, kylästä.