Ja kun urokset seisahtuivat, kumartui Manu tarttuen kellanruskeaan korvaan. Jännittäen kaikki vähäiset voimansa hän kiskoi raskasta päätä, kunnes se hitaasti siirtyi taaksepäin, paljastaen Apinain Tarzanin sekavat, mustat hiukset ja puhdaspiirteiset kasvot.
Jotkut vanhemmat apinat olisivat tahtoneet täydentää aloittamansa työn; mutta Taug, äreä, voimakas Taug, hyppäsi nopeasti apinamiehen vierelle, asettui hajareisin tajuttoman miehen suojaksi ja varoitti peräytymään niitä, jotka olisivat halunneet lyödä hänen lapsuusaikaista leikkitoveriaan. Ja Tika, hänen puolisonsa, tuli myöskin, sijoittuen hampaat irvessä Taugin rinnalle. Toiset noudattivat heidän esimerkkiään, kunnes Tarzanin vihdoin ympäröi piiri karvaisia puoltajia, jotka eivät olisi sallineet ainoankaan vihamiehen lähestyä häntä.
Ällistyneenä ja masentuneena Tarzan aukaisi silmänsä muutamia minuutteja myöhemmin. Hän katseli ympärillään olevia apinoita, ja hitaasti hän alkoi tajuta, mitä oli tapahtunut.
Vähitellen levisi hänen kasvoilleen leveä virnistys. Hän oli saanut paljon kipeitä kolhauksia; mutta tästä seikkailusta koitunut hyvä oli kaiken sen arvoinen, mitä se oli maksanut. Hän oli esimerkiksi saanut tietää, että Kertshakin apinat olivat painaneet mieleensä hänen opetuksensa ja että hänellä oli hyviä ystäviä näiden jöröjen eläinten joukossa, joita hän oli pitänyt tunteettomina. Hän oli nähnyt, että Manu, marakatti, jopa pieni, raukkamainen Manu, oli pannut henkensä vaaraan puolustaakseen häntä.
Näiden seikkojen tunteminen teki Tarzanin hyvin iloiseksi; mutta toinen saamansa läksytys sai hänet punastumaan. Hän oli aina ollut kujeilija, ainoa kujeilija jurossa, peloittavassa seurueessa; mutta viruessaan nyt puolikuolleena vammoistaan hän melkein vannoi juhlallisen valan, että hän luopuisi ainiaaksi mokomasta kujeilusta — melkein, mutta ei aivan.
YHDEKSÄS LUKU
Painajainen
Mbongan, päällikön, kylän neekerit juhlivat, samalla kun heidän yläpuolellaan kyykötti puussa Apinain Tarzan — julmana, peloittavana, nälkäisenä ja kateellisena. Metsästys oli onnistunut kehnosti sinä päivänä, sillä parhaillakin viidakon metsästäjillä on laihat samoin kuin lihavat päivänsä. Usein oli Tarzan kärsinyt nälkää kauemmin kuin kokonaisen vuorokauden ja viettänyt kuukausia, jolloin hän oli hädin tuskin saanut nälkäkuoleman vältetyksi; mutta sellaista sattui harvoin.
Kerran oli ruohonsyöjiä kohdannut sairauskausi, jonka jälkeen tasangot olivat useita vuosia olleet melkein riistattomat, ja toisen kerran olivat isot kissaeläimet lisääntyneet niin nopeasti ja täyttäneet seudun siinä määrin, että niiden saalis, joka oli myöskin Tarzanin, oli säikkynyt pois pitkäksi aikaa.
Mutta enimmäkseen oli Tarzan saanut ravintoa runsaasti. Tänään oli hänen metsästyksensä kuitenkin rauennut tyhjiin: hänelle oli sattunut kommellus toisensa jälkeen, aina kun hän oli alkanut ahdistaa uutta riistaeläintä; ja niinpä hän nyt kyyröttäessään puussa katsellen juhlivia neekerejä tunsi tuskallisen kalvavaa nälkää, ja viha noita elinikäisiä vihollisia vastaan kiihtyi voimakkaasti hänen rinnassaan. Oli todellakin hornamaisen kiusallista istua nälissään, samalla kun gomanganit ahtoivat itsensä niin täyteen, että heidän vatsansa näyttivät olevan halkeamaisillaan, ja lisäksi vielä norsunlihasta!