Mutta kuta enemmän hän asiaa mietti, sitä vähemmän varmaksi hän kävi siitä, että hänen näennäisesti kokemansa seikkailu oli todellinen; mutta hän ei ollenkaan kyennyt määrittelemään, missä todellisuus oli loppunut ja epätodellinen osa alkanut. Oliko hän siis lainkaan todella käynyt mustaihoisten kylässä, oliko hän tappanut vanhan gomanganin, oliko hän syönyt norsunlihaa, oliko hän ollut sairas? Tarzan raapi mustan, sotkuisen tukan peittämää päätään ja ihmetteli. Se kaikki oli perin kummallista, mutta sen hän tiesi, ettei hän ollut ikinä nähnyt Numan kiipeävän puuhun eikä Histahia, jolla olisi ollut vanhan ja lisäksi jo Tarzanin surmaaman mustaihoisen pää ja vatsa.
Vihdoin hän huoahtaen luopui koettamastakaan käsittää käsittämätöntä; mutta sydämensä sisimmässä hän tunsi, että hänen elämäänsä oli tullut jotakin, mitä hän ei ollut ennen kokenut, toinen elämä, jota hän eli nukkuessaan ja josta hän oli tietoinen valveilla ollessaan.
Sitten hän alkoi pohtia, eikö joku niistä oudoista otuksista, joita hän kohtasi unissaan, voisi tappaa häntä, sillä sellaisina hetkinä tuntui Apinain Tarzan olevan kokonaan toisenlainen Tarzan, saamaton, avuton ja arka — pyrkien pakoon vihollisiaan kuten Bara, kauris, kaikista olennoista arin.
Niinpä Tarzan unessa sai ensimmäisen hämärän aavistuksen pelosta, jota hän ei ollut koskaan valveillaan tuntenut; ja kenties hän koki niitä elämyksiä, joita hänen ammoisilla esivanhemmillaan oli ollut ja joita nämä olivat jättäneet perinnöksi jälkipolville aluksi taikauskona ja sittemmin uskontona. Sillä samoin kuin Tarzan olivat hekin yöllä nähneet olioita, joita he eivät voineet selittää päiväsaikaisten havaintojensa eivätkä järkensä avulla, ja muodostaneet niin ollen itselleen kummallisen selityksen luonnottomine kuvatuksineen, joilla oli outoja, kaameita kykyjä; niiden laskuun he loppujen lopuksi panivat kaikki ne selittämättömät luonnonilmiöt, jotka aina näyttäytyessään herättivät heissä kunnioitusta, ihmettelyä ja pelkoa.
Ja kun Tarzan keskitti huomionsa edessään olevalla painetulla sivulla tanssiviin pieniin hyönteisiin, sekaantui hänen kummallisten seikkailujensa elävä muisto pian hänen lukemaansa kertomukseen — tarinaan vankeudessa olevasta Bolganista, gorillasta. Kirjassa oli enemmän tai vähemmän luonnonmukainen värikuva häkkiin teljetystä Bolganista; lähellä seisoi useita merkillisen näköisiä tarmanganeja, nojaten kaidepuuta vastaan ja uteliaina tirkistellen ärisevää eläintä. Nyt kuten aina muulloinkin Tarzan suuresti ihmetteli omituisia ja nähtävästi hyödyttömiä kirjavia höyhenlaitteita, jotka verhosivat tarmanganien ruumiita. Aina hän hieman virnisti katsellessaan näitä omituisia olentoja. Hän tuumi, peittivätkö he tuolla tavoin ruumistaan, häveten karvattomuuttaan, vai luulivatko käyttämiensä omituisten laitteiden tekevän heidän ulkomuotonsa komeammaksi. Erikoisesti huvittivat Tarzania kuvattujen ihmisten eriskummaiset päähineet. Hän ihmetteli, kuinka jotkut naaraksista saivat pidetyksi päänsä tasapainossa ja pystyssä asennossa, ja hän oli niin vähällä purskahtaa äänekkääseen nauruun kuin koskaan ennen, kun hän silmäili urosten päässä olevia hullunkurisia, pieniä, pyöreitä vehkeitä.
Hitaasti apinamies sai selville kirjan sivulle painettujen erilaisten kirjainyhdistelmien merkityksen, ja hänen lukiessaan alkoivat pikku hyönteiset, sillä sellaisiksi hän aina kirjaimia ajatteli, pyöriä ympäri perin sekasortoisesti, hämäten hänen katsettaan ja sekoittaen hänen ajatuksiaan. Kahdesti hän kiivaasti pyyhkäisi silmiään kätensä selkämyksellä; mutta hänen onnistui vain hetkeksi saada hyönteiset pysymään yhtenäisessä ja järjellisessä asennossa. Hän oli nukkunut huonosti edellisenä yönä ja oli nyt lopen uupunut unen puutteesta, pahoinvoinnista ja kestämästään lievästä kuumeesta, joten hänen kävi yhä vaikeammaksi pitää huomiokykyään vireillä ja silmiään auki.
Tarzan tajusi, että hän oli nukkumaisillaan, mutta juuri kun hän oli päässyt siitä selville ja päättänyt tyydyttää unen tarpeen, joka oli yltynyt melkein ruumiilliseksi kivuksi, heräsi hän siihen, että majan ovi avattiin. Käännyttyään nopeasti häiritsijään päin Tarzan hämmästyi nähdessään, että oviaukon täytti Bolganin, gorillan, kookas karvainen ruho.
Kaikista laajan viidakon asukkaista oli Tarzan kenties kaikkein vähimmin halunnut joutua pienessä majassa vastakkain juuri Bolganin, gorillan, kanssa, mutta hän ei pelännyt, vaikka hänen nopea silmänsä huomasikin, että Bolganin oli vallannut viidakkohulluus, jonka puuskia niin monet rajut urokset saavat. Tavallisesti isot gorillat karttavat tappelua, piileskelevät muilta viidakon asukkailta ja ovat yleensä mitä parhaita naapureita; mutta kun niitä ahdistetaan tai kun hulluus ne valtaa, ei yksikään viidakon asukas ole kylliksi rohkea ja hurjapäinen etsiäkseen vapaaehtoisesti riitaa niiden kanssa.
Mutta Tarzanin oli mahdotonta päästä pakoon. Bolgani tuijotti häneen ilkeine, punareunaisine silmineen. Aivan kohta hän karkaisi sisään ja apinamiehen kimppuun. Tarzan tarttui metsästyspuukkoon, jonka hän oli laskenut viereensä pöydälle; mutta kun hänen sormensa eivät heti osuneet aseeseen, loi hän nopean katseen sinnepäin nähdäkseen, missä se oli. Samassa sattui hänen katseensa kirjaan, jota oli katsellut ja joka edelleen oli auki Bolganin kuvan kohdalta. Tarzan löysi veitsensä, mutta hän vain hypisteli sitä välinpitämättömästi ja katseli hymyhuulin häntä lähestyvää gorillaa.
Enää hän ei antaisi olemattomien, unessa ilmestyvien olijoiden pettää itseään! Heti tuo Bolgani epäilemättä muuttuisi Pambaksi, rotaksi, jolla oli Tantorin, norsun, pää. Tarzan oli äskettäin nähnyt sellaisia kummallisia tapahtumia siksi paljon, ettei hän osannut aavistaakaan, mitä hän voisi odottaa; mutta tällä kertaa ei Bolgani muuttanut muotoaan, vaan eteni hitaasti nuorta apinamiestä kohti.