Se lensi alas Rabba Kegaan päin, ja neekeri kuuli surinan, näki sen, huitaisi sitä, ja sai piston poskeensa, ennenkuin ehti tappaa sen. Sitten hän nousi pystyyn, ulvoen tuskasta ja kiukusta, ja kun hän kääntyi polulle Mbongan kylää kohti joutui hänen leveä, musta selkänsä alttiiksi ylhäältä väijyvälle hiljaiselle olennolle.
Ja kun Rabba Kega kääntyi, ponnahti notkea hahmo puusta kaaressa hänen leveille hartioilleen. Niskaansa tupsahtaneen olennon sysäyksestä tuupertui Rabba Kega pitkälleen. Hän tunsi vankat leuat niskassaan, ja kun hän koetti huutaa, kouristuivat hänen kurkkuunsa rautaiset sormet. Väkevä musta soturi koetti rimpuilla vapautuakseen ahdistajastaan; mutta hän oli kuin lapsi tämän otteessa.
Kohta Tarzan hellitti kurkkuotettaan, mutta joka kerta kun Rabba Kega yritti huutaa, kuristivat armottomat sormet häntä kovasti. Vihdoin soturi lakkasi yrittämästä. Silloin Tarzan nousi polvilleen uhrinsa selkään, ja kun Rabba Kega ponnistausi nousemaan pystyyn, painoi apinamies hänen kasvonsa polun lokaan. Nuoran palasella, jolla vohla oli ollut sidottu, Tarzan köytti Rabba Kegan ranteet lujasti selän taakse yhteen; sitten hän nousi, kiskaisi vankinsa pystyyn, käänsi hänen kasvonsa takaisin päin ja alkoi työntää häntä edellään polkua myöten.
Vasta seisomaan päästyään näki Rabba Kega hätyyttäjänsä tarkoin. Tuntiessaan hänet valkoiseksi pahaksi haltiaksi menetti hän kokonaan sisunsa, ja hänen polvensa alkoivat vapista. Mutta kun hän asteli tiellä vangitsijansa edellä eikä häntä loukattu eikä kolhittu, palasi hänen rohkeutensa hitaasti, ja hän alkoi uudelleen toivoa. Kenties ei haltia sittenkään aikonut häntä tappaa. Olihan pikku Taibo ollut päiväkausia hänen vallassaan, eikä hän ollut lainkaan vahingoittanut poikaa. Ja eikö hän ollut säästänyt Momajaa, Taibon äitiä, vaikka olisi voinut helposti surmata hänet?
Ja sitten he saapuivat häkille, jonka Rabba Kega ja muut Mbongan kylän soturit olivat virittäneet ja varustaneet syötillä Numan varalle. Rabba Kega näki, että syötti oli poissa, vaikkei häkissä ollutkaan leijonaa eikä ovi ollut pudonnut alas. Hän näki sen, ja hänet valtasi kummastus, johon sekaantui pahoja aavistuksia. Hänen hämyiseen päähänsä välähti, että nämä seikat ja hänen olonsa täällä valkoisen haltian vankina olivat yhteydessä keskenään.
Eikä hän ollutkaan väärässä. Tarzan tyrkkäsi hänet kovakouraisesti häkkiin ja seuraavalla hetkellä Rabba Kega älysi kaikki. Kylmä hiki kihosi hänen ruumiinsa kaikista huokosista — hän vapisi kuin vilutautinen — sillä apinamies sitoi hänet tiukasti ihan samaan paikkaan, jossa vohla oli aikaisemmin ollut, Poppamies rukoili ensin saadakseen pitää henkensä ja anoi sitten vähemmän julmaa kuolemaa, mutta yhtä hyvin hän olisi voinut säästää rukouksensa Numalle, sillä nytkin hän kohdisti ne villipedolle, joka ei ymmärtänyt sanaakaan hänen puheistaan.
Mutta hänen lakkaamaton jaarittelunsa ei ainoastaan kiusannut Tarzania, joka puuhaili äänetönnä, vaan myöskin osoitti, että neekeri saattaisi myöhemmin huutaa kovemmin apua. Senvuoksi hän pistäysi ulos, nyhti kourallisen ruohoja, otti pienen kapulan, ja palasi häkkiin, tunki ruohot Rabba Kegan suuhun, pani kapulan poikkipäin hänen hampaittensa väliin ja sitoi sen kiinni Rabba Kegan lanneverhosta kiskaisemallaan jänteellä. Nyt ei taikuri enää voinut muuta kuin pyöritellä silmiään ja hikoilla. Sitten Tarzan jätti hänet.
Apinamies meni ensiksi sinne, mihin hän oli piiloittanut vohlan ruhon. Kaivettuaan sen maasta hän kapusi puuhun ja tyydytti nälkänsä. Tähteet hän hautasi uudelleen maahan. Sitten hän kiiti puita myöten juomapaikalle ja joi pitkin siemauksin kahden kallion välistä kumpuavaa raikasta, vilpoisaa vettä. Muut eläimet saivat kahlata lammikkoon ja juoda seisovaa vettä; mutta niin ei Apinain Tarzan. Sellaisissa asioissa hän oli perin tarkka. Käsistään hän pesi kaikki gomanganin inhoittavan hajun jäljet ja kasvoistaan vohlan veren. Noustuaan pystyyn hän ojentelihe hyvin samaan tapaan, kuin iso, veltto kissaeläin, kiipesi läheiseen puuhun ja paneutui levolle.
Hänen herätessään oli pimeä, vaikka heikko kajastus vielä loimusi läntisellä taivaalla. Leijona vikisi ja pärskähteli astellessaan viidakossa vettä kohti. Se lähestyi juomalammikkoa. Tarzan virnisti unisesti, muutti asentoaan ja nukkui jälleen.
Saavuttuaan Mbongan kylään huomasivat neekerit, ettei Rabba Kegaa ollut heidän joukossaan. Kun oli kulunut useita tunteja, niin he päättelivät, että hänelle oli tapahtunut jotakin, ja heimon enemmistön toivo oli, että se, mitä hänelle lieneekin tapahtunut, osoittautuisi tuhoisaksi. He eivät pitäneet poppamiehestä. Rakkaus ja pelko kulkevat harvoin käsikkäin. Mutta soturi on soturi, ja niinpä Mbonga järjesti etsintäretkikunnan. Että hänen oli jotakuinkin helppo tyynnyttää oman murheensa, sen saattoi arvata siitä seikasta, että hän jäi kotiin ja paneutui nukkumaan. Hänen lähettämänsä nuoret soturit pysyivät uskollisina tehtävälleen kokonaista puoli tuntia, mutta kovaksi, onneksi Rabba Kegalle — niin pienen seikan varassa saattaa ihmisen kohtalo olla — kiintyi etsijäin huomio mehiläiseen, ja se viekoitteli heidät poikkeamaan herkulliselle varastolle, jonka mehiläinen oli paljastanut, ja Rabba Kegan tuomio oli langetettu.