Sen sanoessaan hän käänsi nopeasti katseensa huoneeseen astuvaan kookkaaseen sotilaaseen. Missä hän oli ennen nähnyt tuon jättiläisvartalon, nuo umpimieliset piirteet ja tuon ohimosta suupieleen ulottuvan sinertävän arven?
"Vas Kor", toisti Carthoris mielessään. "Vas Kor!" Missä hän oli nähnyt miehen aikaisemmin?
Sitten alkoi ylimys puhua, ja välähdyksen tavoin kohosi kaikki jälleen Carthorisin muistiin — tunkeileva palvelija Ptarthin lentoasemalla hänen selittäessään Thuvan Dihnille uuden kompassinsa mutkikasta koneistoa; yksinäinen orja, joka oli vahtinut hänen omaa lentovajaansa sinä yönä, jona hän oli lähtenyt onnettomalle retkelleen Ptarthia kohti, samalle retkelle, joka oli niin salaperäisesti päättynyt Aaanthoriin.
"Vas Kor", toisti hän ääneen, "ylistetyt olkoot esi-isäsi tämän kohtaamisen tähden." Eikä dusarilainen aavistanut, kuinka suuri merkitys piili tässä kuluneessa lauseessa, jota barsoomilainen käyttää tutustuessaan johonkin henkilöön.
"Ja ylistetyt olkoot sinun esi-isäsi, Turjun", vastasi Vas Kor.
Sitten seurasi Kar Komakin esittäminen Vas Korille, ja suorittaessaan tätä pientä muodollisuutta Carthoris keksi jousimiehen valkealle iholle ja kastanjanruskealle tukalle ainoan mahdollisen selityksen, sillä hän pelkäsi, että totuutta ei uskottaisi ja he molemmat joutuisivat siten epäluulon alaisiksi heti alusta alkaen.
"Kar Komak", hän selitti, "on, kuten näet, thern. Hän on vaeltanut kauaksi jäiden ympäröimistä, etelässä olevista temppeleistään hakemaan seikkailuja. Minä tapasin hänet Aaanthorin vankiholveissa, mutta vaikka olenkin tuntenut hänet vain näin lyhyen ajan, voin taata hänen uljuutensa ja uskollisuutensa."
Senjälkeen kun John Carter oli pirstonut thernien valheellisen uskonnollisen rakennelman, oli heistä suurin osa ilomielin sopeutunut uusiin oloihin, joten enää ei ollut tavatonta nähdä heitä vilisevän punaisen kansan ihmistungoksissa ulkomaailman suurkaupungeissa. Senvuoksi ei Vas Kor ollut eikä näyttänyt olevan kovinkaan hämmästynyt.
Koko keskustelun ajan Carthoris tarkasteli Vas Koria kuin väijyvä kissa, odottaen näkevänsä joitakin merkkejä siitä, että dusarilainen tuntisi kolhiutuneen panthanin aikoinaan loisteliaaksi Heliumin prinssiksi. Mutta unettomat yöt, monia päiviä kestäneet marssit ja ottelut, haavat ja verenvuoto olivat ilmeisesti riittäneet haihduttamaan hänestä viimeisetkin rippeet yhdennäköisyydestä hänen entisen olemuksensa kanssa. Ja lisäksi Vas Kor oli nähnyt hänet vain kahdesti eläissään. Eipä ihme, ettei mies häntä tuntenut.
Iltapuolella Vas Kor ilmoitti, että heidän oli seuraavana aamuna lähdettävä pohjoiseen Dusaria kohti ja otettava pitkin matkaa mukaansa sotilaiksi pestautuneita eri asemapaikoilta.