Mutta kaidetangon yli tulleen ensimmäisen miehen kasvot riistivät häneltä äkkiä tämän harhaluulon eivätkä suinkaan vastenmielisellä tavalla — mies oli Astok, Dusarin prinssi.
Tuskin huomaten muita Kalksuksen kannella olevia miehiä Astok meni tervehtivän Vas Korin luokse ja kutsui ylimystä kannen alle. Sotilaat ja upseerit palasivat kääriytymään makuusilkkeihinsä ja -turkiksiinsa, ja taaskin oli laivan kansi tyhjänä lukuun ottamatta dusarilaista sotilasta ja Turjunia, panthania, jotka olivat vahdissa.
Viimemainittu käveli rauhallisesti edestakaisin. Edellinen nojasi kaidetta vasten, hartaasti odottaen hetkeä, joka toisi hänelle levon. Hän ei nähnyt, että hänen toverinsa meni Vas Korin valaistun hytin vierelle ja kumartui painamaan korvansa pienen ilmanvaihtoputken suulle.
"Viekööt valkeat apinat meidät kaikki", huudahti Astok tuskastuneena, "jollemme ole niin ilkeässä pinteessä kuin mitä ikinä olet nähnyt! Nutus luulee, että olemme kätkeneet neidon kauaksi Dusarista. Hän käski minua tuomaan hänet sinne."
Hän pysähtyi. Ei yksikään ihminen olisi saanut hänen huuliltaan kuulla sitä, mitä hän oli sanomaisillaan. Sen olisi pitänyt ainiaaksi pysyä Nutuksen ja Astokin salaisuutena, sillä valtaistuimen turvallisuus oli sen varassa. Ken hyvänsä sen tietäisi, voisi kiristää Dusarin jeddakilta mitä vain haluaisi.
Mutta Astok pelkäsi ja tahtoi, että tämä vanhempi mies tekisi jonkun vaihtoehdotuksen. Hän jatkoi.
"Minun on hänet surmattava", hän kuiskasi, vilkaisten arasti ympärilleen. "Nutus vain haluaa nähdä ruumiin tietääkseen, että hänen käskynsä on täytetty. Nyt minun oletetaan menneen siihen paikkaan, johon olemme hänet piilottaneet, noutamaan häntä salaa Dusariin. Ei kukaan saa tietää, että hän on koskaan ollut kenenkään dusarilaisen hoteissa. Minun ei tarvitse selittää sinulle, miten Dusarille kävisi, jos totuus saataisiin tietää Ptarthissa, Heliumissa ja Kaolissa."
Ilmanvaihtotorven luona kuuntelevan miehen leukapielet loksahtivat pahasti kalahtaen vastakkain. Aluksi hän oli vain aavistanut, ketä tämä keskustelu koski. Nyt hän sen tiesi. Ja Thuvia aiottiin surmata. Hänen voimakkaat kätensä kouristuivat nyrkkiin, niin että kynnet upposivat kämmeniin.
"Sinä tahdot minut mukaasi kuljettamaan hänet Dusariin", arveli Vas
Kor. "Missä hän on?"
Astok kallistui kuiskaamaan toisen korvaan. Heikko hymy välähti Vas Korin julmille piirteille. Hän oivalsi, kuinka suuri valta oli hänen kätensä ulottuvilla. Hänestä tulisi ainakin jed.