Pitkästä aikaa voitiin nyt toivoa sellaista taistelua. Neljä jeddakia oli omakohtaisesti komentamassa laivastojaan — Kaolin Kulan Tith, Ptarthin Thuvan Dihn ja Dusarin Nutus toisella puolella ja Heliumin jeddak Tardos Mors toisella. Viimeksimainitun mukana oli John Carter, Marsin sotavaltias.
Kaukaisesta pohjolasta purjehti vielä yksi laivasto reunavuorien yli etelää kohti — Okarin jeddakin Talun uusi laivasto, joka riensi saapumaan sotavaltiaan kutsusta. Tuhoauhkaavien sota-alusten kannella silmäilivät mustapartaiset keltaiset miehet kiihkeästi etelään. He olivat upeata väkeä orlukin- ja aptinnahkaisine loistavine vaippoineen, rajuja, peloittavia taistelijoita hyisen pohjolan kääpiökaupungeista.
Ja etäisestä etelästä, Omeanin järveltä ja kultaisilta kallioilta, thernien temppeleistä ja Issuksen puistoista kiiti raivoissaan pohjoista kohti vielä tuhansia sotilaita saatuaan sen suuren miehen kutsun, jota he kaikki olivat oppineet kunnioittamaan ja rakastamaan. Tätä mahtavaa laivastoa, jota mahtavampaa ei ollut muilla kuin Heliumilla, ohjaavan lippulaivan kannella asteli mustaihoinen Xodar, sydän rajusti sykkien hänen odottaessaan lähestyvää hetkeä, jolloin hän päästäisi tuimat sotilaansa ja rusentavan valtavat aluksensa sotavaltiaan vihollisten kimppuun.
Mutta ennättäisivätkö nämä liittolaiset sotanäyttämölle hyvissä ajoin auttamaan Heliumia? Tai tarvitsisiko Helium niitä?
Thurian muun miehistön mukana kuuli Carthoris huhut ja aprikoimiset. Heliumilaisten avuksi saapuvista kahdesta laivastosta, joista toinen tuli pohjoisesta ja toinen etelästä, ei kukaan tietänyt mitään, ja kaikki dusarilaiset olivat varmoja siitä, ettei mikään voisi nyt pelastaa Heliumin ikivanhaa valtaa, vaan että se suistuisi iäksi Barsoomin yläilmoista.
Myöskin Carthoris, niin harras Heliumin poika kuin olikin, tunsi, ettei edes hänen kotimaansa ihailtu laivasto kykenisi menestyksellisesti pitämään puoliaan kolmen suurvallan yhtyneitä voimia vastaan.
Thuria laskeutui Astokin palatsin katolla olevalle lentoasemalle. Prinssi ja Vas Kor poistuivat kiireisesti aluksesta ja menivät hissiin, joka veisi heidät palatsin alempiin kerroksiin.
Aivan sen vieressä oli toinen hissi, jota tavalliset sotilaat käyttivät. Carthoris kosketti Kar Komakia käsivarteen.
"Tule!" hän kuiskasi. "Olet ainoa ystäväni viholliskansan keskuudessa.
Tahdotko auttaa minua?"
"Kuolemaan saakka", vastasi Kar Komak.