Carthoris ja Thuvia
Jättiläismäisen, upeakukkaisen pimalian juurella istui nainen jykevällä, kiiltäväksi hiotulla ersitepenkillä. Hän naputti siroa, sandaalin suojaamaa jalkaansa kärsimättömästi jalokivillä siroiteltuun käytävään, joka kiemurteli komeiden sorapuspuiden varjossa, halkoen Ptarthin jeddakin Thuvan Dihnin kuninkaallisen puiston tulipunaista nurmikkoa, kun mustatukkainen, punaihoinen sotilas kumartui syvälle häntä kohti kuiskaten kiihkeitä sanoja hänen korvaansa.
"Oi, Ptarthin Thuvia", huohotti mies, "sinä pysyt kylmänä huolimatta liekehtivästä rakkaudestani, jonka hehku jäytää sydäntäni! Tuo kova ja kylmä, kolmin kerroin onnellinen ersitepenkki, joka kannattaa jumalaista, kuihtumattoman ihanaa olentoasi, ei ole yhtään kovempi, ei vähääkään kylmempi kuin sinun sydämesi! Sano, oi Ptarthin Thuvia, saanhan vielä toivoa — että vaikka et nyt minua rakasta, niin tuonnempana, tulevaisuudessa, prinsessani, minä —"
Neitonen hypähti seisomaan huudahtaen hämmästyksestä ja suuttumuksesta. Hän kohotti ylväästi jalomuotoista päätään oikaisten hienohipiäisen punaisen niskansa. Tummat silmät sinkauttivat mieheen vihaisen katseen.
"Unohdat ympäristösi ja Barsoomin tapojen vaatimukset, Astok", lausui hän. "En ole antanut sinulle lupaa puhutella Thuvan Dihnin tytärtä tuolla tavalla, etkä myöskään ole taistelemalla hankkinut sellaista oikeutta."
Mies ojensi äkkiä kätensä ja tarttui häntä käsivarteen.
"Sinusta tulee prinsessani!" huudahti Astok. "Kautta Issuksen poven, sinusta tulee, eikä, yksikään muu mies pääse Astokin, Dusarin prinssin, ja hänen sydämensä lemmityn väliin. Jos joku on pyrkimässä, niin ilmoita vain minulle hänen nimensä, ja minä halkaisen hänen rintansa ja heitän hänen saastaisen sydämensä kuivuneiden merien pohjilla harhaileville villeille kaloteille!"
Kun neitonen tunsi miehen käden kosketuksen ihossaan, kävivät hänen kuparin väriset poskensa kalmankalpeiksi, sillä Marsin hoveissa pidetään hallitsijaperheiden naisia melkeinpä pyhinä. Dusarin prinssi Astokin teko oli pyhyyden häpäisemistä. Ptarthin Thuvian silmistä ei kuvastunut vähääkään pelkoa, vaan yksinomaan miehen käyttäytymisen ja siitä mahdollisesti koituvien seurauksien herättämää kauhua.
"Päästä minut irti!" Neidon ääni oli tasainen ja jääkylmä. Mies mumisi sekavasti ja veti häntä raa’asti lähemmäksi itseään.
"Päästä irti!" toisti tyttö kiivaasti. "Muuten kutsun vartiosotilaita, ja Dusarin prinssi tietää, mitä se merkitsee."