Astok kietoi nopeasti kätensä hänen olkapäittensä ympäri ja koetti vetää hänen kasvojaan puoleensa. Hieman huudahtaen Thuvia löi häntä vasten suuta vapaassa kädessään olevalla paksulla rannerenkaalla.
"Kalot!" kirkui hän ja huusi sitten: "Vahdit! Vahdit! Joutukaa Ptarthin prinsessan turvaksi!"
Hänen huutonsa johdosta meni tulipunaisen nurmikon poikki toistakymmentä vartiosotilasta, joiden paljastetut pitkät miekat välkkyivät auringonpaisteessa ja aseet kalahtelivat nahkaisten varustusten metalliosia vasten, samalla kun he päästivät kumeita, raivoisia kiljahduksia nähdessään, mitä oli tekeillä.
Mutta ennenkuin he olivat ennättäneet kuninkaallisen puiston puoliväliin, kiitäessään rimpuilevaa neitoa pitelevää Dusarin Astokia kohti, ilmestyi näyttämölle uusi henkilö, joka hypähti lähellä olevaa kultaista suihkukaivoa reunustavasta tuuheasta lehvistöstä. Hän oli solakka, ryhdikäs nuorukainen, jolla oli musta tukka ja terävät, harmaat silmät, leveät hartiat, hoikat vyötäiset, sorea, sotilaallinen vartalo. Hänen ihossaan oli vain heikko vivahdus kuparinväriä, joka erottaa Marsin punaiset ihmiset tämän kuolevan taivaankappaleen muista roduista. Hän oli punaisten barsoomilaisten kaltainen, mutta erilaisuus oli kuitenkin selvä, vieläkin suurempi kuin vaaleasta ihosta ja harmaista silmistä johtuva.
Jo hänen liikkeensäkin olivat toisenlaisia kuin heidän. Hän saapui pitkin harppauksin, kiitäen sellaista vauhtia, että vahtisotilaiden nopeus oli siihen verrattuna mitättömän hidasta.
Kun nuori sotilas ehti Astokin luokse, puristi tämä yhä Thuviaa ranteesta. Tulija ei haaskannut aikaa, vaan virkkoi vain yhden sanan.
"Kalot!" hän sähähti, ja sitten sattui hänen nyrkkinsä toisen miehen leukaan. Mies lennähti ilmaan ja sinkoutui yhdessä sykkyrässä ersitepenkin vierellä olevaan pimaliapensaikkoon.
Pelastaja kääntyi neitoon päin. "Kaor, Ptarthin Thuvia!" hän huudahti.
"Kohtalo näkyy satuttaneen vierailuni hyvään aikaan."
"Kaor, Heliumin Carthoris!" vastasi prinsessa nuorukaisen tervehdykseen. "Mitäpä muuta olisi voinut odottaakaan sellaisen isän pojalta?"
Nuori mies kumarsi päätään hyvillään isäänsä, John Carteria, Marsin sotavaltiasta, kehuvista sanoista. Samassa saapuivat paikalle juoksusta läähättävät vahtisotilaat ja Dusarin prinssi, jonka suusta vuoti verta, ryömi miekka kädessä esille pimaliatiheiköstä.