"Mutta heidän nuolensa surmasivat vihreitä sotilaita", intti Thuvia.
"Menkäämme Tarion luokse", lausui lotharilainen. "Hän selittää teille kaikki, mitä hän katsoo teidän voivan tietää. Minä saattaisin puhua liikaa."
"Kuka on Tario?" kysyi Carthoris.
"Lotharin jeddak", vastasi heidän oppaansa, ohjaten heidät samalle leveälle kadulle, jota myöten he vain hetkinen sitten olivat nähneet harhanäkyarmeijan marssivan.
Puoli tuntia he kävelivät pitkin viehättäviä katuja, joita reunustivat uhkeimmat rakennukset, mitä heistä kumpikaan oli koskaan nähnyt. Ihmisiä näkyi vain vähän. Carthoris ei voinut olla huomaamatta, kuinka autiolta suurenmoinen kaupunki vaikutti.
Vihdoin he saapuivat hallitsijan palatsiin. Carthoris näki tämän suurenmoisen rakennuksen jo etäältä, arvasi, mikä se oli, ja ihmetteli sitä, että sielläkin näkyi niin vähän merkkejä eloisasta toimeliaisuudesta.
Ei ainoatakaan vahtisotilasta ollut valtavan sisäänkäytävän edustalla, eikä myöskään puistoissa, joihin hän saattoi nähdä, ollut jälkeäkään siitä kuhisevasta elämästä, joka sykähtelee punaisten jeddakien palatsien alueella.
"Kas tässä", selitti opas, "on Tarion palatsi."
Hänen puhuessaan Carthoris käänsi uudelleen katseensa upeaan palatsiin. Huudahtaen hämmästyksestä hän hieroi silmiään ja katsoi toistamiseen. Ei! Hän ei saattanut erehtyä. Jykevän portin edustalla seisoi parikymmentä vartiosotilasta. Portilta päärakennukselle johtavan kujan kahden puolen oli jousimiesrivit. Puistossa vilisi upseereja ja sotilaita, joita meni sinne tänne ikäänkuin toimittamaan kiireisiä tehtäviä.
Minkälaista kansaa olivatkaan nämä miehet, jotka voivat loitsia armeijan pelkästä ilmasta! Hän vilkaisi Thuviaan. Myöskin tämä oli ilmeisesti huomannut muutoksen.