Varovasti luisui hän makuulaverilta lattialle. Hän pysyi vaivoin jaloillaan, mutta se saattoi kuitenkin olla vain viinaksien vika. Viimein hän tavoitti kiinni pöydän laidasta tuekseen ja kurkotti toisen kätensä lamppuun.
Ei ollut enää epäilemistä. Lamppu nytkähteli edestakaisin kuin ison kellon kolkkare.
Missä hän olikaan? Billy etsi ikkunaa. Hän näki huoneen toisella puolella muutamia pieniä ympyriäisiä lasipeitteisiä reikiä lähellä matalan katon rajaa. Vain uskaltautumalla satutuksen vaaraan hän sai ryömityksi tuollaisen valoaukon ääreen.
Ojentuessaan katsomaan ulos hän tyrmistyi silmiensä eteen avautuvasta näystä. Niin kauas kuin katse kantoi levisi aaltoileva ulappa.
Silloin hän tajusi mitä hänelle oli tapahtunut.
»Ja minä kun aioin huiputtaa sitä jehua!» jupisi hän avuttomassa ällistyksessään. »Minun piti veijata häntä, ja katsos mitä se otti ja teki minulle!»
Samassa tulvahti ylhäältä valovirta, kun luukku kohotettiin, ja Billy näki kookkaan miehen raajojen ilmestyvän tikkaille. Kun tulija pääsi lattialle ja kääntyi katsomaan, kohtasivat hänen silmänsä Billyn katseen, ja jälkimmäinen tunsi hänet edellisen illan kestitsijäksi.
»No, junkkari, kuinkas jaksellaan?» kysyi vieras.
»Näppäränlainen jetku», huomautti Billy.
»Mitä tarkoitat?» tivasi toinen rypistäen kulmiaan.