Tämä raaka kysymys loukkasi Barbara Hardingin siveellisiä tunteita niin, että hän ponnahti seisoalleen. Kammoten hän silmäili miestä, joka oli puhunut tuolla tavoin kuolemankielissä olevasta, uljaasta ja ylevästä toverista. Hänen silmänsä liekehtivät vihaisesti, ja hänen kielellään pyöri kiivaita, katkeria sanoja, mutta äkkiä hän muisti, kuinka uhrautuvaisen sankarillisesti Byrne oli palannut Therieren luokse, uhmaten päällekarkaavia samuraita, kuinka kylmäverisen rohkeasti hän oli kantanut tajuttoman miehen viidakkoon. Hän muisti sen melkein yli-inhimillisen hartaan uskollisuuden, joka oli pitänyt Billyä pystyssä hänen valittamatta ponnistellessaan jyrkkää vuoripolkua ylöspäin, kantaen kuolevaa ranskalaista, samalla kun hänen oma elinnesteensä valui punaiseksi viiruksi hänen jälkeensä.
Sellaiset urotyöt ja nämä sanat eivät voineet sopeutua samaan yksilöön. Vain yksi selitys oli mahdollinen — Byrnessä täytyi olla kaksi miestä, joiden luonteet olivat yhtä erilaiset, kuin jos niillä olisi ollut kaksi eri ruumista.
Ja kukapa voi väittää, ettei tytön olettamus ollut oikea? Ainakin näytti siltä, että Billyn olemus eli murrostilassa, ja sillä hetkellä oli vielä mahdoton edeltäpäin sanoa, kumpi puoli kulloinkin pääsisi voitolle.
Byrne kääntyi toisaalle, kaihtaen moitetta, joka kauhun jälkeen kuvastui tytön silmistä, ja painoi päänsä ojennetulle käsivarrelleen, huoahtaen väsyneesti. Barbara silmäili häntä hetkisen kasvoillaan hämmentynyt ilme ja alkoi sitten jälleen hoidella Theriereä.
Ranskalainen hengitti tuskin huomattavasti, mutta jonkun ajan kuluttua hän aukaisi silmänsä ja katseli raukeasti ympärilleen. Nähdessään tytön hän hymyili ja koetti puhua, mutta yskänpuuska nosti verisen vaahdon hänen huulilleen, ja hän sulki silmänsä uudelleen.
Yhä heikommaksi kävi hänen huountansa, kunnes tytön oli hyvin vaikea lainkaan havaita hänen henkäyksiään. Barbara ajatteli hänen kuolevan ja oli hyvin peloissaan.
Hän vilkaisi huolestuneena sakilaiseen. Tämä makasi yhä pää painettuna käsivartta vasten, mutta tyttö ei voinut erottaa, oliko hän vaipunut mietteisiinsä, uneen vaiko kuolemaan.
Viimemainitun mahdollisuuden ajatus sai hänet kalpenemaan säikähdyksestä.
Hän meni verkkaisesti miehen luokse, kumartui ja laski kätensä hänen olalleen.
»Herra Byrne», hän kuiskasi.