Sakilainen käänsi kasvonsa häneen päin. Mies oli väsyneen ja riutuneen näköinen.
»Mikä on hätänä?» hän kysyi, ja hänen äänensä oli pehmeämpi kuin milloinkaan ennen.
»Luulen herra Therieren olevan viimeisillään, ja minä — minä — oi, minua pelottaa niin kovasti.»
Mies punastui hiusmartoaan myöten. Hän ei saattanut ajatella muuta kuin niitä ilkeitä sanoja, jotka hän vähän aikaa sitten oli lausunut; ja nyt oli Theriere kuolemaisillaan.
Jos jokin olisi viitannut, että Byrne tunsi Halfmoonin toista perämiestä kohtaan mitään muuta kuin vihaa, olisi Billy nauranut — neljäkolmatta tuntia takaperin; mutta nyt hän aivan odottamattaan tajusi, ettei hän halunnut Therieren kuolevan.
Sitten hänen mielessään alkoi sarastaa, että hänen sydämessään oli syntynyt uusi tunne joka oli ollut hänelle tyyten outo koko hänen kovan, yksinäisen elämänsä ajan — ystävyys!
Hän tunsi ystävyyttä Theriereä kohtaan! Sellaista oli mahdoton ajatella, mutta kuitenkin sakilainen tiesi, että asia oli niin.
Vaivaloisesti hän ryömi ranskalaisen luokse.
»Theriere!» hän kuiskasi kuolevan korvaan.
Perämies käänsi väsyneesti päätään.