»Tunnetteko minut, kumppani?» tiedusti sakilainen, ja Barbara Harding tiesi hänen äänestään, että hänellä oli kyyneleet silmissä. Mutta tyttö ei tiennyt niiden herahtaneen esille vastakaikuna Billyn juuri lausumille sanoille, jotka olivat hellimmät, mitä hänen huuliltaan oli koskaan lähtenyt.
Theriere hapuili Byrnen kättä ja tarttui siihen. Ilmeisesti myöskin hän oli huomannut sakilaisen äänen harvinaisen värinän.
»Kyllä, vanha veikko», hän virkkoi heikosti, lisäten sitten: »Vettä.»
Barbara Harding toi hänelle juotavaa, tukien hänen päätään polveaan vasten antaessaan sitä hänelle. Raikas neste tuntui virkistävän häntä, sillä pian hän alkoi puhua hyvin kuuluvasti:
»Minä poistun, Byrne, mutta sitä ennen tahdon sanoa sinulle parin viime päivän aikana oppineeni uskomaan, että sinä olet uljain kaikista tuntemistani uljaista miehistä. Viikko sitten pidin sinua raukkana — pyydän sitä sinulta anteeksi.»
»Älkää sitä muistelko», kuiskasi Byrne; »viikko sitten taisinkin olla raukka. Tuntuu olevan olemassa useammanlaista sisua — luulen parhaillaan oppivani oikeanlaatuista.»
»Ja, Byrne», jatkoi Theriere, »älä unohda, mitä sinulta pyysin, ennen kuin heitimme arpaa siitä, kumpi lähtisi Oda Yorimoton majaan!»
»En unohda», vakuutti Billy.
»Hyvästi, Byrne!» kuiskasi Theriere. »Pidä hyvää huolta neiti
Hardingista!»
»Hyvästi, kumppani!» sanoi sakilainen. Hänen äänensä särkyi, ja kaksi isoa kyynelkarpaloa vierähti »Länsipuolen raisuimman pojan» poskille.