»Pamppua sinä tarvitset», ärjyi perämies, astuen Billyyn päin, »ja oikein kelpo tavalla. Se auttaa sinua muistamaan, että olet vain pelkkä lokainen maakrapu ja että sinun on parempiesi läheisyydessä…»
Se, miten Billyn olisi pitänyt käyttäytyä parempiensa läheisyydessä, jäi kuolleena syntyneeksi ajatukseksi perämiehen mielikuvitukseen sen johdosta, mitä Billy todella teki paremmalleen, kun tämä arvonherra äkkiä suuntasi rajun iskun sakilaisen kasvoihin.
Billy Byrne ei ollut turhaan otellut kolmas- ja neljäsluokkaisten, raskaaseen sarjaan kuuluvien nyrkkeilijöiden ja harjoitellut todellisten, elävien mestarien kanssa. Perämiehen nyrkki sujahti tyhjään ilmaan; tihrusilmäinen savimöhkäle, joka oli hänestä näyttänyt niin helpolta uhrilta, oli samalla hetkellä muuttunut valppaaksi, kissamaisen joustavaksi, teräksiseksi jännekimpuksi, ja Billy Byrne iski oikean kätensä pelottavan nyrkin, joka oli raskas kuin juntta ja jota itse Big Smokekin oli tunnustanut kunnioittavansa, suoraan vastustajansa alempiin kylkiluihin.
Hämmästyksestä ja kivusta kirkaisten tupertui perämies kanssin vastaiseen nurkkaan, sulloutuen hirvittävän iskun voimasta puolittain lavitsan alle. Tiikerin lailla oli Billy Byrne hänen kimpussaan, kiskoi miehen keskelle lattiaa ja peittosi uhriaan, kunnes tämän parkuminen pani laivan kaikumaan perästä keulaan saakka.
Kun kapteeni puolenkymmenen merimiehen seuraamana syöksyi portaita myöten kanssiin, tapasi hän Billyn hajareisin istumassa pitkänään viruvan perämiehen rinnalla. Sakilaisen vankat sormet puristivat miehen kurkkua, ja hän jyskytti uhrinsa päätä voimakkaasti kovaan lattiaan.
Vielä hetkinen, ja murhatyö olisi ollut täydellinen.
»Seis!», huusi kapteeni, ja ikäänkuin tehostaakseen komentoaan huimautti raskaalla kepillä, joka hänellä tavallisesti oli mukanaan, Billyä takaraivoon.
Se isku pelasti perämiehen hengen, sillä kun Billy tointui, huomasi hän olevansa pimeässä löyhkäävässä onkalossa kahlehdittuna pylvääseen.
Billyä pidettiin siellä viikko, ja joka päivä kapteeni kävi häntä katsomassa, koettaen todistaa hänelle, kuinka väärin hän oli menetellyt. Teroittaessaan Billyn mieleen katsantokantaansa merimieskurista käytti kapteeni välikappaleenaan paksua, lujaa keppiään.
Viikon lopulla oli pakko kantaa Billy pois onkalosta, jotteivät rotat olisi syöneet häntä, sillä jatkuva pieksäminen ja nälkä olivat muuttaneet hänet melkein pelkäksi tiedottomaksi, verestäväksi ja vertavuotavaksi lihaläjäksi.