»Oi, mainiosti; entä te?»
»Noin vain», oli vastaus.
Barbara silmäili tutkivasti häntä lähestyvää sakilaista.
»Mitä! En usko teidän nukkuneen lainkaan!» huudahti hän.
»En ollut kovin uninen», vastasi toinen vältellen.
»Te istuitte koko yön vahdissa! Niinhän teitte?»
»Vinosilmät olisivat saattaneet olla vainuamassa meitä — ei ollut turvallista nukkua», myönsi Byrne. »Mutta minä nykäisen vähän unta nyt aamulla, kun ensin olemme löytäneet jotakin syötävää.»
»Mitä ravintoa voimme löytää täältä?» kummasteli Barbara.
»Tuo puro on täynnänsä kaloja», selitti Billy, »ja jos teillä on neula, niin luulenpa saavani siepatuksi niitä jonkun.»
Tyttö löysi neulan, jota Billy kehui perin kelvolliseksi, ja kengännauha siimana ja iso heinäsirkka syöttinä alkoi sakilainen onkia vuoristopurosta. Kalat, jotka eivät osanneet kavahtaa pyydystä ja olivat näin varhain aamulla nälkäisiä, osoittautuivat helpoksi saaliiksi, ja kahdella heitolla hän sai kaksi komeata kappaletta.